TARJOILIJANEITI. No sitähän minäkin, että se ei ole mikään mökinpoika, kun antoi juomarahana kultarahan.
HILLERI (osoittaa rahakasaa pöydällä). Nuo sille äsken kukko muni.
TARJOILIJANEITI. Herra jesta! Ja jättää tuolla tavoin. Jos sattuisi katoamaan, niin olisi minun syyni. (Kerää rahat vyöliinaansa ja rientää vasemmalle. Ovessa mennessään.) Herra pankkiiri! (Vetää oven kiinni.)
HILLERI (huomaa kortit lattialla, ottaa ne ja asettaa vierekkäin pystyyn kuvastinta vasten ja katsoo nyökäyttäen päätään, kummastellen). Hm!
NEITI SALMELA (tulee peräovesta; hiljaisesti). Hilleri. Siellä on kauppaneuvoksen härkä.
HILLERI. Ei auta kuin odottaa, kunnes menee. (Istahtaa ja panee kädet ohimoilleen.)
NEITI SALMELA heittäytyy hervottomasti istumaan sohvaan koettaen hillitä itkuaan. Paiskautuu pitkäkseen kasvoilleen ja itkee rajusti, mutta äänettömästi.
HILLERI (kohottaa päätään ja silmää neiti Salmelaa, asettuu entiseen asemaansa; hetken kuluttua nousee ja menee neiti Salmelan luo). Neiti Salmela. Puhelkaamme.
NEITI SALMELA nousee pyyhkien silmänsä.
HILLERI (katsoen aina silmiin, isällisesti). Niin teille kuin asialle, jota ajoitte, oli parasta, että näin kävi. Uskokaa minua.