NEITI SALMELA. Minä uskon, sillä minä itse nyt tunnen ja tiedän. Mutta mikä kauhea pettymys! (Purskahtaa itkemään.)
HILLERI. Sanoitte, ettei pettymys teitä pelota.
NEITI SALMELA. En ymmärtänyt teitä. En luullut teidän tätä tarkoittavan.
HILLERI. Ettekä olisi uskonut, jos minä olisin sanonut teille, että hän on ainoastaan—ruutukuningas. Huvittaako teitä nähdä sattuman leikkiä? (Osoittaa kortteja.)
NEITI SALMELA (silmää kortteja). Herranen aika! Onko tämä unta vai totta?
HILLERI. Elämä on unelma.
NEITI SALMELA. Minun elämäni on pahaa unta, pahaa unta, pahaa unta.
HILLERI. Kääntykää toiselle kylelle, oikealle kylellenne.
NEITI SALMELA (kuin havahtuen, katsoo pitkään Hilleriä kasvavalla riemastuksella. Pitkä äänettömyys). Kuulkaa!
HILLERI (äänettömyyden jälkeen). No mitä?