NEITI SALMELA (painaa käsillä ohimoitaan) Minä en saa nyt kiinni ajatuksistani. Minusta vain tuntuu, että jotakin on hullusti ollut pitkän aikaa ja että voisi olla jollakin tavoin paljon paremmin, niinkuin minulla on ennen ollut. (Tuttavallisesti kuin seisoisi isänsä edessä hypelöipi molemmin käsin Hillerin takinpielustoita.) Saanko tulla teidän luonanne käymään, teidän kotonanne puhellakseni? Ja te annatte minulle hyviä neuvoja. Eikö niin?
HILLERI. Parhaani mukaan, hyvä neiti.
NEITI SALMELA (pyyhkäisten silmänsä, oikaiseksen). Tuntuu kuin olisin päässyt pahasta painajaisesta.
HURMERINTA (tulee vasemmanpuolisesta ovesta, kääntyy jälkeensä sanomaan). Kyllä, kultaseni, kyllä. Toivon löytäväni.
NEITI SALMELA (turvautuen Hilleriin). Voi, voi, hyvä Hilleri.
HILLERI (rauhoittavasti kädellään). Olkaa te aivan levollinen. (Kääntää hänet seisomaan selin. Hurmerinnalle.) Herra tirehtööri hakee varmaan näitä. (Antaa hänelle kortit.)
HURMERINTA (huomaa neiti Salmelan, hämillään). Oletko vielä täällä, sinä—Eeva—?
HILLERI (Hurmerinnalle huomauttavasti). Neiti!—Neiti Salmela.
HURMERINTA. Minä en nyt puhu Hillerin kanssa!
HILLERI. Mutta minä puhun neiti Salmelan puolesta, sillä minun suuni on—halpasempi.