Rouvat katselivat nauhaa ja kiittelivät sitä kauniiksi ja kysyivät sitten, kenen tyttö hän on, ja tarkkaan kaikki. He tuntuivat niin ystävällisiltä Elsasta ja hän oli varma, että rouvat ostavat.
—Mitä sillä rahalla sitten teet? kysyi muuan.
Elsa mietti vähän aikaa ja sanoi sitten:
—Ostan riisryynejä, että keitämme riisryynipuuroa.
Jotkut rouvat purskahtivat nauramaan, toiset tulivat hämmästyneen näköisiksi ja kaikki alkoivat kiivaasti puhella keskenään, jota Elsa ei ymmärtänyt, kun se oli ruotsia. Elsa luuli jotakin rumaa sanoneensa, ehkä jotenkin erehtyneensä ja karotti punaisena.
—Onko äitisi terve? kysyi viimein muuan.
—On kiitoksia.
—No, ei hän sitten tarvitse riisryynipuuroa, etkä sinäkään. Kun on vain tavallista ruokaa, niin se on hyvä. Ja siitä saa kiittää Jumalaa!
Ja sitten puhuttiin hänelle ylellisyydestä, että se on syntiä, yhtä suuri synti kuin valehteleminen ja varastaminen, joista kaikista Jumala ankarasti rankaisee! Elsa ei kaikkea oikein ymmärtänyt, mutta tuntui kauhealle.
Joku selitti sitten että Elsa tekisi kauniisti ja Jumalalle otollisen työn, jos antaisi ne nauhat heille pakanain hyväksi. Ja selitettiin hänelle niistä pakanoista, josta Elsa ymmärsi vain, että ne ovat kauheassa pimeydessä, ja että niillä on kylmä ja paha olla.