Häntä pelotti ja hän oli siitä varma, että muut osaavat kotia, mutta hän jää tänne yksin. Eksyy jotenkin toisista. Toisetkin, jotka olivat väsyneet kiireellisestä kulusta, istahtivat kanervikolle ja muutamat tytöt rupesivat itkemään.
He eivät osaa mihinkään, vaan jäävät tänne ikipäiviksi!
Ulla tunsi siitä jonkunlaista lohdutusta, kun toisetkin pelkäsivät. Mieluummin hän kuoleekin tänne muitten kanssa kuin jää yksin… Ja hän aivan kuin säikähti, kun joku sanoi nyt muistavansa varman keinon, miten osaavat kotia.
Oli käänneettävä vaatteet nurin!
Ullalla tuli kiire kääntämään vaatteensa, ettei jäisi muista. Ei ollut kuin siunaama hetki, kun hän oli apposten alasti. Hän kiskaisi paitansa hätäisesti nurin, niin että se repesi siinä kiireessä. Ja hänellä oli taas vaatteet yllään, kaikki nurin, siihen kun toiset olivat päässeet vasta parahiksi riisumisen alkuun. Kenkäinsä ruojusetkin käänsi hän niin alas kuin menivät, jota varten päästeli ne irti nauhoista.
—Kuulitteko? kysyi pari heistä yhtä aikaa ilahtuneina ja niin kovasti, että Ulla säpsähti, luullen jonkun hänen takanaan karjaisseen.
Kaikki rupesivat kuuntelemaan. Mutta ei kuulunut muuta kuin variksen raakuntaa kaukaa. Se tuntui Ullasta pahalle, tuo variksen raakunta. Pelotti, että varikset hakevat sitä, joka jumalanmarjat on ottanut!
Hetken perästä varis raakkui juuri heidän päällään. Heti tuli toisiakin siihen lentelemään ja raakkumaan.
Ne ilmoittivat, että täällä se on!…
Ulla tunkeutui toisten keskelle, heidän turviinsa. Mutta sittenkin pelotti, että jostakin päin tulee joku, joka hänet sieppaa ja kantaa kynsissään syvään korpeen, josta hän ei pääse koskaan pois, vaan saa ijankaikkisesti poimia marjoja… ja aina kun astia on täynnä, niin se yht'äkkiä tyhjenee …