Kilpailijat tulivat taas näkyviin. Ensin tuli Ville, joka pyörähti vikkelästi nurkan ympäri, vaan samassa tuli Maijakin kuin pyssyn suusta. Hän tavoitti minkä käänteessä oli jäänyt jälkeen, niin että yhtä aikaa tulivat perille.
Alettiin huutaa, että Ville ei ole voittanut! Ja siitä oli ilo, sillä Ville ei voinutkaan olla nyt stiiknafuulia! Ville intti, että hän oli 5 sentimetriä edellä. Se kun synnytti jyrkän vastustuksen poikalaumassa, niin Ville peruutti vähän ja vakuutti olleensa justiin 4 sentimetriä Maijasta edellä. Ei millimetriäkään myöntänyt poikalauma, ja kun muutamat alkoivat arvella, että Maija oli edellä, niin suostui Ville siihen, että yhtä aikaa olivat. Hän rupesi heti syyttämään kenkiään, että kun ovat uudet, niin ovat jäykät juosta. Joku tiesi, että Ville oli saanut nuo kengät jo syksyllä.
—Syksyllä? sanoi Ville puoleksi kysyvästi, puoleksi matkivasti poikaa.
—Syksyllä! vakuutti toinen.
—Etkö muista? Nuo kengät oli ensi kertaa sinulla, kun putosit Tirilän kaivoon. Sinä itkit, kun pelkäsit, mitä kotonasi sanotaan, kun uudet saappaasi kastuivat, ja mentiin Pyhtiselle niitä kuivaamaan.
Ville ei voinut kumota asiaa, mutta selitti, että hän ei ole saappaita pitänyt sittemmin muulloin kuin joulun aattoiltana ja nyt. Sitä ei uskottu, ja kun ruvettiin miehissä tarkastamaan, niin tultiin siihen huomioon, ettei niissä ollut enää uutuuden kankeus haittana, vaan olivat niin taipuisat, että toisesta pääsivät varpaatkin näkyviin.
Seottaakseen koko jutun kengistä, kun pojat olivat saaneet pahasti ivan aihetta, rupesi Ville kovalla äänellä kehumaan, että jos vain avojaloin juostaisiin, niin hän voittaisi Maijan. Maijasta ei olisi yrittääkään, vaan olisi sama kuin juoksisi toisaalle päin!
Mutta siihen oli Maija jo avojaloin ja tuupattuaan kengät ja sukat Topin Kallen käteen hän seisoi vaatimassa Villeä koetukseen. Ville jänistämään. Syyksi teki, että oli liian pakkanen avojaloin juosta. Silloin alkoi kuulua ääniä, että Maija on stiiknafuulia, koska Ville ei uskalla enää yrittää. Yht'äkkiä Ville alkoi riisua kiireellä kenkiään. Hänen oli pistänyt päähän salainen tuuma, että syrjäkadulla, kun ovat toisten näkyvistä, hän tuuppaa Maijan kumoon.
Asettuessaan Maijan viereen hän löi rintaansa ja lausui: »Stiiknafuulia!» Ja hän sai poikien hyvän toivon Maijan voitosta horjumaan. Se meni luihin ja ytimiin tuo sana! He katuivat, että olivat yllyttäneet uuteen kilpailuun.
Jo näkyvissä ollessa silpasi Maija edelle. Sitä riemua, mikä syntyi poikajoukossa! Jotkut maltittomimmat jo mainitsivat stiiknafuuliaa Maijan kunniaksi. Ja kun kilpailijat tulivat perille, Maija melkoisesti edellä, huusi poikalauma, että kadut kaikuivat: