Äitiä hänellä oli ikävä, niin niin ikävä!

Hän kuuli korvissaan aivan äidin äänen:

»Koeta lapseni, olla siivo, että sinusta kunnon mies tulisi. Muista aina vanhempiasi ja siskojasi, jos ovatkin köyhiä ja halpoja. Ja kiitä Jumalaa, joka on sinulle tämän hyvän antanut.»

Mutta tämä ei ollut Aaposta hyvä. Täällä hän ihan varmaan kuolee!

Minkä vuoksi hänen pitää täällä olla? Miksi ei saa olla kotona? Hän ei tahdo olla kenenkään muun poika kuin äidin!…

Hän käypi joka päivä kotona. Ja täällä on hän vain niin kauan, että käy koulun. Sitten hän menee kotiin, on siellä ikänsä äidin luona ja kulkee sitten heille hyvin ahkerasti kerjäämässä.

Sillä hän lohdutti itseään, Aappo raukka! Ei aavistanut, että siihen, kun koulun käy, unehtuu jo—vanha koti.

SAIRASVUOTEELLA

Nanna tuli sairaaksi.

Hänellä oli väliin hyvin hauska. Tuntui kaikki niin somalle. Usein sai nauraa oikein, kun varpaat ja sormet puhelivat keskenään, juoksivat ja leikkivät.