Vähän väliä kävi hän silmäämässä ja istahti sitten syrjään, pään pohjukkaan, ettei alituisella katselemisella häiritsisi kuolevaa sairasta.
Keväisen päivän kirkas ja lämmin paiste kuulti lasketun uutimen läpi ja pilkisti sisään pienimmästäkin raosta. Kevään henki oli talvisen unen horroksista herättänyt muutaman kärpäsen, joka lenteli huoneessa sinne tänne. Se oli vielä hidas liikkeissään eivätkä siivetkään lentäessä surisseet, mutta se liikehti lakkaamatta iloisena virkistymisestään.
Äidin silmiin vierähti kyyneliä. Ne työnnälti omituinen tunne, joka yht'äkkiä pulpahti ja aivan kuin hytkähytti mieltä. Se oli kuin toivoa ja kaipuuta…
Hän oli koettanut vakuuttaa itselleen, että parempi olisi Nannan kuolla, ja uskoa, että tallella on lapsi taivaassa, mutta aina palautui toivo ja halu saada pitää hänet luonaan täällä. Ja vaikka kuinka oli koettanut totuttaa itseään siihen ajatukseen, että Nannaa ei olisi täällä, niin ammotti tyhjänä hänen jättämänsä sija.
Toivoi sittenkin hänen vielä palautuvan…
Nanna oli nukkunut pitkään, ja kun hän heräsi niin tuntui hänestä hyvälle ja miellyttävälle, niinkuin olisi jotakin hauskaa tapahtunut. Oli iloisen näköistä huoneessa, minne vain katsoi. Sängyn kohdalla seinällä oli kapea päiväpaisteinen juova, jonka valossa seinäpaperin kuviot näyttivät niin kauniilta. Tuntui kuin niillä siinä olisi ollut hyvin hauska. Ja häntä aivan kuin halutti tuohon. Hän oli olevinaan hyvin pieni ja kulki muuatta rantua pitkin. Kun se loppui, siirtyi hän toiselle, sitä myöten joutui lähelle kukanlehteä. Hän etsi tien, jota pääsi lehdelle ja istui sitten sille. Mutta sivulla vähän syrjässä, puoleksi varjossa toiseksi paisteessa, oli suuri avonainen ruusu. Sen sisällä näytti olevan hauska olla. Hän hyppäsi siihen. Sieltä näkyi vain kainaloista myöten…
Äiti tuli katsomaan ja kun näki sairaan olevan hereillä, niin painoi uutimen lähemmäksi ikkunan pieltä paisteen estämiseksi, ettei siitä kilo kävisi sairaan silmiin.
Nannan mieli kävi pahaksi, kun kukka seinällä tummeni. Hän oli kuin suutuksissaan äidille. Mutta hän huomasi samassa kärpäsen, joka lensi uutimeen ja jäi siinä sivelemään jalkojaan ja päätään sekä juoksi jonkun matkaa ja pyrähti lentoon.
Hän ilahtui siitä ja ihastuksissaan äänsi. Kun äiti katsahti häneen kysyvästi, sanoi hän hiljaisella, väsyneellä äänellä, mutta riemastus katseessa: kärpänen lensi!
Äiti nyökäytti päätään. Hänestäkin oli tuntunut kärpäsen ilmestyminen kuin ilahduttavalle. Ja kun hän taas istahti paikalleen, niin hän katseli kärpäsen liikkeitä kuin lohdutuksekseen ja huvikseen.