Suostuikin Jaakko kauppaan, katsahdettuaan korppuun ja mitä hän oli antanut Antille. Arvelin jo minäkin pyytää ostaa piparikakullani Jaakolta lihaa, potaattia ja leipää, vaan en rohennut.
Antti syötyään saaliinsa esitteli Jaakolle seinärahalle rupeamista.
—Ruvetaanpa vaan, myöntyi Jaakko.
Minusta kävi jo pitkäksi odottaa niitä Antin »hyviä taloja» ja luulinpa, että niitä ei olekaan tahi että hän on jo unehuttanut lupauksensa. Vaan vetipä hän samassa minun käsipuolesta vähän syrjään.
—Käypä tuossa talossa, jonka portilla on suutarinkyltti, kuiskasi hän korvaani.
Seurasin neuvoansa.
—No Kalle! Hyvää päivää! lausui muuan kartanolla oleva vaimonpuoli, jonka tunsin, sillä hän oli muutamia kertoja käynyt meillä.—Mistä sinä nyt tulet?
—Kotoani.
—Tule sisään. Kuinka äitisi voipi? Hän ei ole täällä käynyt herran aikoihin.
—Hän on kipeänä.