Minä olin valmis lähtemään. Portilla seisoikin suuri joukko iloa ja innostusta räyhäileviä poikia. Siihen sekaan kun pistäysi, niin ei tuntenut vatsankalvausta eikä nurkua hitustakaan mielessä. Hätä oli hukassa!
Keväinen aurinko paistoi räykiästi ja sulaili kiivaasti niitä viimeisiä repaleita, mitkä enään olivat jälellä maan talvivaipasta. Muuan läheinen kenttä oli jo niin paljaana lumesta, että ojissa vaan röhötti harvasyinen, karkea kinos ja itse kentällä pilkoitti siellä täällä joku pieni lumitäplä.
—Pojat! tuonne, kentälle!
Sinne kirmasi koko avojalkainen poikaliuta, jotta kintut vilisi.
—Ruvetaan tervasutille!
—Ei, ruvetaan suolalle!
—Mitä sitä tyhjää, pojat! Ruvetaan linnapallille!
—Joo, linnapallille, linnapallille!
Pantiin linnaa ja ruvettiin lyömään linnapallia. Lyötiin ja juostiin ja huudettiin.
—Hih, maailmassa, vaikkei olisi paitaakaan! kirkasi muuan juostessaan sisälinnasta ulkolinnaan.