—Itketkö sinäkin lapseni? lausui hän tyttärelleen.—Niin, opi Aina rakas ottamaan asioista vaaria. Ole aina tottelevainen vanhemmillesi, sillä ei sitä tiedä milloin elämän herra voi katkaista minun tahi isäsi elämän langan. Pidä aina hyvät aivotukset sydämessäsi, niin voit erota autuaallisella tunnolla täältä, kun taivaallinen isäsi kutsuu sinut pois luokseen. Jos mailmassa satut joskus pääsemään rikkaaksi ja joudut ylhäisiin piiriin, niin elä anna loiston huikaista silmäsi eläkä rikkauden sokaista ja paaduttaa sydäntäsi. Silloin olisi ainoana silmämääränäsi omien himojesi täyttäminen, ja unehuttaisit, että on monta köyhää raukkaa, jotka kärsivät suurinta puutetta ja kurjuutta silloin kun sinä iloitsisit ylellisyyksien nautinnoissa. Muista aina Jeesuksen vertausta rikkaasta miehestä ja Latsaruksesta. Mieti tarkasti tätä tilaisuutta, se opettaa sinulle paljon.
Talon emäntäkin tuli nyt meille. Hän oli merimiehen leski, ei rikas eikä köyhäkään, toimeen tuleva. Usein oli hän meitä auttanut ruoan murulla, antaen milloin leipää milloin särvintä. Hänpä oli toimittanut lääkärinkin käymään äitimme luona sekä ostanut omilla rahoillaan rohtoja. Niin avulias hän oli, vaikka oli itselläänkin suita, jotka tarvitsivat: kolme vielä työhönkykenemätöntä lasta oli hänelläkin elätettävänään.
—Kuinka täällä sairas jaksaa? kysyi emäntä toivoteltuaan hyvää päivää.
—Eihän tään jaksannosta taida olla juuri mainitsemista, vastasi suutarin emäntä.
Molemmat katselivat sairasta hetkisen aikaa lausumatta kumpikaan sanaakaan.
—Jo tässä maailmassa muutamat kovan kokevat, puuttui vihdoin talonemäntä puheeseen.
—Niin sanokaa te! Ei Jumal' paratkoon täällä onnenpaloja samalla mitalla jaeta!
—Eipä vaan.—Koetti kai hänkin vaimoparka ahkeralla työllä elättää itsensä ja lapsensa. Päivät päästänsä istui hän ompelutyönsä ääressä, monesti jatkoi mielestään lyhyeksi käyneen päivän yöllä. Niin sai hän siksi paljon työtä valmiiksi, että oli jokapäiväinen leipä, vaikka niukkakin. Ei tarvinnut silloin lasten käydä hieroskelemassa ihmisten ovenpieliä ja rukoilemassa ruoan jäännöksiä. Vaan tuo onnettomuus nyt tapasi.
—Niin. Vaan kuinka moni, hyvä emäntä, elää täällä laiskuudessa ja toimettomuudessa, ja kumminkin nauttii ylöllisyydessä?
—Paljonhan niitä on.