—Kyllä se on suurimpia paheita ja vääryyksiä mailmassa, että ihminen, joka ei rikkaa ristiin tee, nauttii mitä suurinta maallista onnea ja taas toinen, joka työhön käyttää kaiken voimansa, saa ryömiä suurimmassa kurjuudessa.
—Niinhän se on. Veljeni heräsi unestaan.
—Nousepa syömään lapseni, täällä on nyt ruokaakin, lausui suutarin emäntä ja nosti veljeni istumaan pöydän ääreen.—Tule sinäkin, Maria, syömään, käski hän sisartani ja laittoi pöydälle tuomiansa ruokia.
Minäkin muistin leipäpalasen vakkasessani ja nostin sen pöydälle.
—No, mistä sinä tuon sait? kysyi suutarinemäntä.
—Ahon Antilta, vastasin.
—Toinen köyhä toista auttaa! lausui hän hymyillen.—Ahon Antti on myöskin eräs kerjäläinen, selitti hän talonemännälle.—Etkö käynyt missään talossa ennenkuin meille tulit?
Kerroin käyntini sukulaistalossa. Suutarinemäntä näytti vihastuvan kun hän kuuli, ettei sieltä mitään annettu, muuta kuin toria.
—Että semmoisia ihmisiä maa päällään kantaakin! ihmetteli hän.— Annahan minä saisin sen rouvan käsiini, niin kyllä hän kuulisi kuminakakkunsa; minä sanoisin hänelle nenästä nokkaan! Minulla niin sappi kiehuu!
Vaan siinä paha, missä pahaa kaivataan. Ovi aukeni ja sisään astui puheenalainen rouva.