—Vaan hyvä rouva…
—En minä ole mikään rouva! keskeytti suutarinemäntä.
—Minä luulin, että—että… Hämmästynyt rouva sotkeusi sanoihinsa.
—Mitä luulitte? Luulitteko, että huvin vuoksi vaan tuo poika polonen kuleksi kerjuulla, tahi että äitinsä on pannut hänelle kerjuuvakan kainaloon kootakseen rikkauksia ja saadakseen elää laiskuudessa? Siinä luulossako laskitte pojan luotanne antamatta hänelle leivän palaakaan? Te rikkaat kannatte toisillenne ylen kalliita lahjoja paljaan kohteliaisuuden tähden, ylhäisien ystävyyksien rakentamiseksi ja kannattamiseksi, vaan köyhistä, joille anti olisi parempaan tarpeeseen, te vähän välitätte. Jos annatte köyhälle jonkun kipeneen, niin pidätte sitä suurena armeliaisuutena eikä heikkona velvollisuuden täyttämisenä huonompi-osaista lähimmäistänne kohtaan. Ylellisyyteen ja turhuuteen tuhlaatte empimättä runsaita rikkauksianne, vaan sydäntä teillä on tinkimään työmieheltä palkkaansa niin alhaiseksi kuin suinkin voitte saada…
Kuka tiesi kuinka pitkältä olisi tätä ripitystä kestänyt, jollei sairas olisi herännyt unestaan, johon hän oli vaipunut ennen vieraitten tuloa, ja alkanut tuskin kuuluvalla äänellä tahtoa suunkostuketta. Molemmat emännät kävivät toimeen täyttääkseen sairaan tahtoa. Vaan rouva parka oli kokonaan masennettu ja ujona hän seisoi eikä tiennyt mitä tehdä, miten käyttäytyä, mitä puhua.
—Tuossa on leipäpala, minkä kerjäläinen antoi kerjäläiselle, jonka te, rouva, ajoitte tyhjin suin ja käsin aarteittenne äärestä, tuumaili lopuksi suutarinemäntä näyttäessään leivänkannikkaa, jonka olin saanut Antilta.—Niin se on, että hyvä antaa vähästäänkin, vaan paha ei anna paljostaankaan!—Lähdetäänkö Aina jo kotia? lausui hän tyttärelleen. Vaan jos haluat jäädä tänne Marian ja Kallen luo vielä vähäksi aikaa, niin jää, minun pitää joutua kotia.—Hyvästi nyt lapset! Elkää olko kovin murheissanne, kyllä Jumala kaikki asiat parhain päin kääntää!
* * * * *
Näyttipä kuin suosiollisempi kohtalo olisi kääntänyt kasvojansa meidänkin puoleemme. Suutarinemäntä oli hommannut hoitajan äidillemme ja joka päivä väliin itse väliin tyttärensä toi ruokaa sairaalle ja veljelleni. Olipa hän toimittanut sisarelleni helpompaa ompelutyötä, jota hän hoitajan neuvolla kykeni tekemään ja sai siten irrotetuksi jonkun rahakipeneen, millä voitiin silloin tällöin ostaa leipänaula, särvintippu ja joskus pieni voinnokarekin. Sukulaistalon rouva lähetti palvelijallansa sanan, että sisareni ja minä saisimme käydä siellä puolisella kahdesti viikkoonsa—olihan sitä siinäkin.
Olimme erään kerran puolisella sukulaistalossa. Syötyämme pani rouva minut asialleen.
—Tiedäthän sinä missä pormestari Kurk asuu? Vie tämä sinne ja sano, että insinööri Kananderin rouva lähetti tämän pormestari Kurk'in rouvalle.