—Siis lähdetään, sanoi Laakkonen kuu seitsemättä leipää alotti! lausui Jaakko katseltuamme hetkisen Antin rakentelemia puuhevosia, rekejä ja kärryjä, joita oli pitkä rivi saunan ikkunalla.
—Lähdetään vain, vastasi Antti.
—Menkää vain lapset, mutta kulkekaa siivosti, elkääkä tehkö kelienkään pahaa, varotteli Antin äiti.
—Riitaa en rakenna, rauhaa en rukoile, vaan mörköelämää ei pidä puuttuman! lausui Jaakko leikissään.
—Et sinä, Jaakko, liene mikään riitelijä, vaan Antilla ei aika anna, ja jos niikseen tulee, niin eipä taida hänellä hattua haitata tappeluunkin ryhtyä! lausui äitinsä.
Yhtiö läksi liikkeelle ja Antti lauloi:
Täss' on poika Pohjanmaalta, jok' ei ketään pelkää, teräksestä on niskasuoni ja samasta on selkä!
Kuleksittuamme kaupungilla talojen kartanoilla ja saatuamme luun sieltä toisen täältä, läksimme kaupungin läheisille pelloille kiertelemään. Täällä tapasimmekin muitakin saman »hyvyyden etsijöitä», ja kun pois lähdimme oli meitä karttunut suuri joukko, lähemmäs kymmenkunta poikaa. Laulaen ja meluten kuljimme saaliinemme kohti kotoa.
—Mutta jo taisi tulla susi tupaan! lausui muuan poika lähestyessämme kaupunkia.—Katsokaahan tuonne! osoitti hän kaupungin tulliin. Siellä alkoi pujahdella näkyviimme koulupoikia toinen toisensa perästä. »Koulurotat» ja katupojat olivat keskenään huonoissa väleissä jotta kun vastatusten satuttiin niin useimmiten tapella nujuttiin.
—Tuli, tuli paha pappia vastaan ja oli vähän huijakassa! arveli toinen.