—Entäpä piimää?
—Niin, jos olisi sinulla rahaa!
—Ei ole niin rahasta rahaa, vaan onpa vankka koti! lausui Jaakko sanasutkauksiaan.
—Voi, Jaakko rakas, kuinka olet vielä huima! lausueli äitinsä.
—Lähdetäänkö pojat lämsimään? virkkoi Jaakko meille ja lähdettiin siitä luun vientiin.
Kun saimme kaupat tehdyksi ja saalis pantiiu jakoon, niin oli kunkin meidän kourassamme rahaa kappaleesen toista markkaa, se oli meitä ilahuttava summa, koko iso raha!
—Kun kerran olen makuun päässyt, niin mieli tekee enemmän, arveli Jaakko.—Hankitaan itsellemme työtä, niin saamme panna kerjuuvasut kesäksi lepoon. Kyllä me kykenemme jo jotakin työtä tekemään. Muutamat pojat kuuluvat saavan lopulle pari markkaa päivältä.
—He ovatkin isompia ja vanhempia kuin me, vastasi Antti.
—No emmehän me niin paljon vaadikaan, kunhan saamme vähänkään.
Päätimme kotona käytyämme jälleen pian yhtyä ja etsiä työtä, jotta jo huomenna saisimme alkaa ansaitsemistamme. Ilomielin astuskelin kotiani kun oli semmoinen rahasumma kädessä ja toista toivossa, vaan iloni kävi rajattomaksi kun päästyäni kotia näin äitini pukeissaan liikkuvaksi huoneella. Toimessa ja tolkussa olin antaessani hänelle rahasaaliini ja kertoessani aikomuksemme. Häu kiitti yrittäväisyyttäni.