—Kun huonoin mies meistä noin lyö, niin siitä voitte vähän haamistella, miten paras muksauttelee! Se oli Kallioisen Pekka, joka näin kehuskeli itseään kautta rantain. Hänen vuoronsa olikin nyt lyödä.
—Sepä oli emäisku!
—No, voi sun seitsemän seppää, kuinka korkealle meni!
—Eihän tuota näykään koko pallia!
—Tuollahan tuo piirtelee taivaslakia.
Vaan Pekka itse huusi:
—Kun me olemme meiltä, niin muita ei kaivata!
—Onko teillä kopinottajat kotona? huusi muuan toiselle puolueelle.
—Eipä taida olla siellä sitä miestä, joka uskaltaisi pistää käpäliänsä alle.
Vaan asettuipa sieltä muuan kopin ottoon. Se oli Kauppilan Juuso, pienen pieni pojannasta. Siinä nyt Juuso ojennetuin käsin ja nokka taivasta kohden liikkui askeleen oikealle, askeleen vasemmalle, eteen taakse, sen mukaan, kuin pallin kulku näytti hänestä vaativan, kun se laskeusi kaaressa ja tuuli sorteli sitä syrjään. Palli laskeusi, laskeusi lisäyvällä vauhdilla.