Paljon oli kerjäläis-Antti muuttunut!
Kohta Antin mentyä astui huoneeseen muuan mies. Hän oli minulle ihka outo, vaan kun hän tervehti minua sydämellisesti, välähti kuin salama aivoissani ajatus: isä. Äitini ja sisareni olivat joskus puhelleet isästä, josta minunkin päähäni painui tieto isän olemassa olosta, vaan kun en ollut nähnyt tai oikeammin muistanut nähneeni isääni, niin tuo tieto isästä pysyi hyvin haamumaisena ja hämäränä. Senpä vuoksi en koskaan ajatellut isää, vaan äitini oli kaikki kaikessa.
Isäni oli käsityöläinen ja oli harjotellut ammattiansa hyvällä menestyksellä, vaan viina oli hänetkin villinnyt ja silloin työt ja tulot jääneet takapajulle. Mahdottomalta näytti hänestä korjata asiaansa täällä ja hän läksi kiertelemään »maailman rantoja» onnea ja hyvyyttä etsimään muualta. Tämä tapahtui minun ollessani aivan pieni.
—Tahdotko sinä leipää? kysyi hän, kun näki minun jyrsiskelevän muuatta luupalasta;—sitä tein enemmän huvin kuin tarpeen vuoksi.
—En tahdo, vastasin ja menin maata, sillä olin jo niin kauan istunut, että alkoi minua pyöryttää.
Sisareni tuli samassa kotia. Hän heti tunsi isän, alussa vähän ujosteli, vaan vastasi kumminkin hänen tervehdykseensä lapsellisella lämpöisyydellä. He rupesivat sitten vilkkaasti keskustelemaan. Sisar kertoi vaiheitamme, äidin tautivuoteen, veljen kuoleman, omansa ja minun sairastamisen ja ruoan puutteemme j.n.e. Minua raukasutti, jotta nukahdin ja heräsin vasta iltapuoleen. Äitikin oli kotona ja vierainamme oli suutarinemäntä miehineen. He puhelivat isälleni uskosta. Suutarinemäntä varsinkin puheli paljon ja hartaudella. Hän kuvaili Jumalan suuruutta ja hänen rakkauttaan ihmiseen ja taas toiselta puolen ihmisen syntisyyttä. Sitten hän osotteli Jumalan lain ankaruutta ja rangaistusta sen rikkomisesta. Kysyi isältäni onko hän täyttänyt tämän lain. Sen jälkeen hän alkoi saarnata Jumalan evankeliumia, hänen armonsa runsautta ja suurta anteeksi antavaisuuttansa niille, jotka totisesti katuvat syntejään ja asettavat vilpittömän uskonsa häneen.
—Sinäkin olet kadonnut lammas, lausui hän isälleni, Jumala etsii sinua. Käänny pois harhatieltäsi. Tee parannus kun vielä armonaikaa on!
Isäni oli vaiti.
—Lähde nyt meidän kanssamme seuroihin, niin saat siellä kuulla enemmän
Jumalan sanaa, lausui suutari itse.
Isäni lähtikin vieraittemme kanssa.