—Joko sinä, Jaakko, olet puolipohjannut minun saappaani? kysyi Tolari.
—En vielä vaan kohta—ja kohalla on pitkä häntä!—Eihän sinulla liene niin kovin kiirettä niillä?
—Eipä sillä ja sen vuoksi, vaan ilman kysäsin.
—Syltä sijaa suutarille! lausui Jaakko, vetäessään pitkää säiettä ja töykkäsi tahallaan muuatta lähellä olevaa toveriaan.
—Eläpä töyki isäntä vierastasi! lausui tämä.
—Minkä sille teen? Tiellä laiska riihessä! tiedäthän sen.
Syntyi suuri hälinä.
—Tuo Ralle kavalsi tuon vesikorvon kumoon, vaikka juuri pääsin kieltämästä Tolaria, lausui Juuso.
—Menkää nyt jo ulos minun huoneestani, tahi menen itse pellolle! huusi
Jaakko puoleksi pilalla toiseksi totuudessa.
Emäntä istui loukossa uunin takana neulomassa hametta, eikä huomannut koko onnettomuutta. Toverinsa pakottivat Rallen ensiksikin noutamaan korvolla kaivosta uutta vettä, muutoin he uhkasivat kertoa rehtorille, että »Kurtén kuleksii ihmisten asunnoissa ilkeyttään jakelemassa». Ralle suostui tähän uhkaukseen pelosta. Vaan yksinään hän ei voinut sitä tehdä ja hän pyysi avukseen äskeistä velkamiestään. Tämä suostui ehdolla että velka kuitataan ja lisäksi saa toisen mokoman rahaa. Kun muut toverit pitivät ehdot kohtuullisina, täytyi Rallenkin suostua. Kun vesikorvo oli noudettu, pakottivat toverinsa Rallen ilmoittamaan tuhotyönsä emännälle, muutoin tämä muka käypi kantelemassa rehtorille ja he saavat sitten syyttömästi kärsiä. Ralle oli tottelevainen.