—Vesikorvo kaatui, lausui hän emännälle.
—Hääh?
—Vesikorvo kaatui.
—Kaapuko? Nuoriherra laskee leikkiä! lausui emäntä ja nauroi tirkistellessään Rallea, vaskipuitteisten silmälasiensa ylitse. Eihän tää mikä kaapu ole, hame tästä tulee. Hän levitteli ompelustaan Rallen nähtäviksi.
Pojat nauroivat katketakseen, vaan Ralle seisoi emännän edessä kuin suulle lyötynä. Vihdoin kumminkin sai hän monien selityskokeittensa perästä emännän äkkäämään, että jotakin oli tapahtunut ovensuussa. Kun vesiverkko oli täynnä vettä, ei emäntä tahtonut heti tajuta asian laitaa. Vaan pääsihän selville kun Ralle näytti ja selitti miten hän ei muuta kuin seisoi siinä korvon vieressä, niin se itsestään kaatui. Emäntä mieli yhtä ja toista murisemaan »mokomille husaareille», vaan kun Ralle tovereinsa käskystä antoi hänelle rahaa hyvikkeeksi vaivainsa näöstä veden kuivuussa, niin silloin hän alkoi syyttää jalkaa, mikä oli korvon alla, honteloksi ja vaapperaksi.
Kun tämä asia oli saatu korvatuksi, rupesivat pojat tuumimaan lähdöstä.
—Lähde Jaakko mukaan! kehotti joku.
—En jouda. Aika kuluu ja kiiret kasvaa.
—Milloin sitä sinäkin joudat?—et koskaan!
—Silloin, kun on viikko pyhiä ja tynnyri voita!