»Eihän se pituudeltaan pilassa ole eikä polviltaankaan», arveli Jussi.
»Tuossa oli paha nousta silloin kuin isän kanssa käytiin», lausui Katri Sipisenvirtaa mentäessä ja viittasi niemeen, jonka nenitse virta kulki ja teki väkevän korvan.
»Siinä se temppu pelaa, sen niskaan päästessä», arveli Jussi.
»Sinnepähän jäävät kaikki kovat paikat paluun varalle», virkkoi Erkki.
Sievästi oli päästy yläkanavaan, Koivukosken luona. Alakanavaan, Ämmäkosken luona, on kulkea sileätä virtaa vain. Mutta siinäkin pitää olla tarkka laskeissaan, jottei sorru kostevedelle Kyynärpääniemen alla, eikä alakanavan suussa päästä Ämmäkoskeen nielemään.
Kun alakanavasta on päästy, niin eipä ole nyt koskia vähälle aikaa. Seitsemättä peninkulmaa on näet taas järvimatkaa, Oulujärveä. Uljaat, avarat ulapat, Paita-, Ärjän- ja Niskanselät ovat nyt samottavina.
Ilma oli tyyni ja kaunis. Äijät odottelivat höyryä lähteväksi. Sen jälessä aikoivat he ajaa pitkän järvitaipaleen.
»Jos tuosta nyt eräitä markkoja meneekin, niin herrastellenpa pääseekin ja joutuisaan eikä tarvitse soutaa kituuttaa saaresta saareen ja niemestä niemeen ja viipyä päivittäin järvellä.» Niin arvelivat ukot siinä odotellessaan höyryä.
No, terveeksi jääkäät!
* * * * *