Vaikeni vihdoin Kustikin ilon pidännästä eikäpä nyt kuulunut enää muuta kuin airojen loiske ja hankasten kitinä. Kotvanen oli jo soudeltu ja taivalta tehty melkoisesti, toista penikulmaa. Aurinkokin oli kerennyt jo laskulleen. Hohtavina rusottivat pilvet taivaan rannalla ja järven selälle syntyi pitkä rusottava juova, joka kiemuroi tuhansina mutkina tyynen loikan käydessä.
Mutta ei ollut päässyt aurinko täydelleen mailleen, ennenkun alkoi pieni väre-aalto käydä loikan selässä. Näytti rupeavan tuulemaan— pilveenhän tuo aurinko laskikin. Jokainen silmäili rauhattomin katsein väreen käyntiä ja tarkasteli pilviä taivaalla.
»Kyllähän se siitä taas heittäikse tuulemaan», arveli kukin mielessään.
Kun oli päästy lähelle Kuoston saarta, kävi ilmanhenki tuntuvaksi ja se oli hankavastainen. Pian vireni se ja alkoi tuulla semmoisella voimalla, jotta sounti kävi raskaaksi. Silloinpa suuntasivat veneet kulkunsa saarta kohti ja sen suojarannalle täytyikin heidän pysähtyä. Kovin ankara ei tuuli ollut, vaan ei sitä jaksanut soutaa. Siellä se nyt taas tuli sääpidon pitäminen uudelleen. Eipä muukaan auttanut ja tyytyä siihen täytyi.
Saaressa ei ollut pahastakaan asuntoa, ei kalasaunaakaan, senpätähden ukot alkoivat kiireimmän kautta hommata nuotioita. Ei lämmin luita riko, varsinkin kun viileinä ja tuulisina kevätkesän öinä asuksii työtönnä ilman avarassa tuvassa.—Kauan ei viipynytkään ennenkuin kaksi uljasta rakovalkeaa oli palossa.
Illallisen syötyä asettuivat ukot honkavalkean ympärille istumaan, tupakoimaan ja juttelemaan odotellessaan tyyntä. Ja yhä sitä juttua kesti, kesti köytenään. Tokihan sitä kesti semmoisessa miesjoukossa, josta useimmat olivat tehneet kymmeniä oulumatkoja. Yhtä ja toistahan sitä on saanut matkoilla nähdä.—
»Missä sitä niin?»
»Siinä se oli kauppatorin laidassa semmoinen vaatteesta kyhätty huone, jossa ne kujeilivat.»
»Niin pöytääkö kannatteli nenällään?»
»Ihan. Molemmin käsin nosti jaloista pöydän koholle päänsä korkuiselle, asetteli sitten yhden jalan nenälleen ja siinä se sitten pöytä lekkui ihan käsin pitelemättä.»