»Kettu-Kustihan se on, terve!» lausui aliupseeri, pisti kättä ja hipasutti lakkinsa laitaa.
»Ka, tunteehan vielä», lausui Kusti ja pani lakin päähänsä ja säikäys muuttui hyväksi mieleksi.
»Upseerina?» kysyi Kusti.
»Niin, aliupseeri.»
»Niin, no kuitenkin.—Panisiko pahakseen jos tarjoaisin vähän … on hyvää lilliä minulla.—Jos niinkuin passaisi, niin tuolla olisi hyvä…»
»Ei, kiitoksia!» virkkoi aliupseeri.
»Vai ei», tuumi Kusti. »Eikö sitä siinä komennossa ruukata?»
»Ei.»
»Yhy.—Minkälainen kello?» kysyi Kusti rohkeampana.
Aliupseeri näytti ja sanoi, että hän on saanut sen hyvästä ammunnasta palkinnoksi.