»Mitä se Kusti taas valehtelee?» lausui Liisa, joka Katrin kanssa oli tullut miesjoukkoon.
»Vai valehtelee», lausui Kusti vakavana, vaikka hymy oli suupielissä ja värehti yli huulien, tuikuttipa silmistäkin.
»Elkää uskoko miehet, valehtelee se», vakuutti Liisa naurusuin.
»Eläkä siinä viisaampiasi neuvo, kuin korppi harakoita», virkkoi Kusti nauraen hänkin.
»Onko tää tyttö sinun morsiamesi?» kysyi joku.
»Ei ole, enkä huolikaan», virkkoi Kusti.
»Ei ole kaupankaan», oli Liisan leikillinen puhe.
»Etkä sinä ketään saakaan», arveli Kusti.
»En saakaan, sillä maasta ei kelpaa eikä taivaasta anneta», vastasi taas Liisa.
»Onhan tää sievä poika», arveli joku Liisalle Kustia.