Esteri hypähti seisomaan, astui syrjään ja nostaen kätensä pystyyn, kuin varoen Holman enää tarttumasta niihin, hän parkaisi.
»Lauri!»
Hänen äänessään oli hätä ja tuska, kuin olisi hän ollut tukehtumaisillaan.
Holma nousija lähestyi rukoillen:
»Esteri! Katso vain minuun!»
»Maisteri Holma!» huusi Esteri suuttuneella äänellä, ryhti uhkaavana. Mutta kuultuaan kulkusen kilinää jonkun matkan päässä ja huomattuaan että se oli kaupunkiin päin tuleva tyhjä ajuri, sanoi Esteri muuttuneella äänellä: »Huomatkaa, että on kulkijoita.»
Hän pysäytti ajurin käskien odottaa.
Vetäen suruharson silmilleen hän lähestyi Holmaa ja sanoi: »Niin on täytetty viimeinen rakkaudentyö: on luotu hautakumpu.»
Esteri ojensi kätensä, vaan Lauri Holma seisoi jäykkänä liikahtamatta.
Peräytyen ajurin luo Esteri tarttui toisella kädellään reenlaitaan.
»Hyvästi, Lauri! Hyvästi!» sai hän sanotuksi, istahti rekeen ja ärjäisi ajurille: »Anna mennä!»