»Taisinpa pahoin vääristää», sanoi Juho. »Ainakin mieleni oli kierossa, hyvin kierossa.»
»Vaikea uskoa!»
»Minä kirjoitin teille erään kerran, vaan tuli vastauksenne, ettette ollut saanut kirjeestäni selvää. Arvellen, että asiani oli joku salaisuus Katrille, kehoititte minua kirjoituttamaan jollakin muulla henkilöllä!» Juho hymyili ja jatkoi: »Kirjoituttaamaan jollakin muulla henkilöllä, että surmaan Katrin ja Kallen ja itseni ja pyydän ettette tuomitsisi minua!»
Esteri istahti ja tuijotti Juhoon.
»Herra siunaa! Ja minulla ei ollut vähintäkään aavistusta mistään, silloin kesällä, kun olin kotona.»
»Silloin oli asian tila toinen», sanoi Juho. Paremmat tunteet olivat hiukan voiton puolella ja minä toivoin voivani pelastaa Katrin. Olin hartaasti teitä odottanut kotia tulevaksi saadakseni neuvon apua, mutta te ette ymmärtänytkään sotkuista puhettani.»
Esteri katsoi Juhoon kysyvästi, ja aivan kuin nyt vasta olisi sen huomannut, sanoi hämmästyneenä:
»Mutta nythän sinä puhut aivan selvästi!»
Juho nyökäytti päällään kammariin, ja ennenkuin hän ehti mitään selittää, sanoi Esteri:
»Sinä et ole yksin!»