»Esteri, katso minuun!»
Kun hän ei saanut Esterin katsetta, sanoi hän kuin vannottaen:
»Äitisi nimessä, katso minuun!»
Esteriä värisytti.
Forstmestari vaipui tuolilleen.
»Onneton!»
Hetkisen kuluttua näki Esteri forstmestarin käden ojennettuna ja sormen tähtäävän hänen sydämeensä.
»Minä sinut kiroon!»
Forstmestarinna, joka oli istunut kokoon luhistuneena kuin odottaen katon putoavan, meni ja painoi kätensä forstmestarin suulle, ja kun tämä vihaisesti tempasi sen pois ja tyrkkäsi hänet luotaan, juoksi hän Esterin luo ja painoi kätensä lujasti Esterin korville.
»Minä kiroon sinut omasta puolestani ja hänen puolestaan, joka sinut synnytti!»