Opettajatar itki, syleili, pyysi ja rukoili.
»Sinä et tule, äiti. Niin, niin. Sinäkään et olisi minua rakastanut, jos olisit elänyt…»
»Hän rakastaisi sinua. Kuule, armas Esteri, rakas sisko, kuule, minä olen varma, että hän rakastaisi sinua.»
»Hän tulisi, jos olisi rakastanut minua, varmaan tulisi!… Mutta minua ei rakasta kukaan.»
II
Hän tuli, äiti. Tuli sitten kerran, eräänä kirkkaana kesäyönä, nousevan auringon ruskottaissa.
Esteri meni herättämään forstmestaria. Forstmestari katsoi ihastuneena kuin sulhasmies ojentaen molemmat kätensä:
»Ester!»
»Niin, niin. Joutukaa nyt!»
»Esterihän se on», sanoi forstmestari muuttuneella äänellä. »Mikä nyt on?»