Esteri oikein ilahtui ja otti lipun Juholta. Siihen oli liimattu painokirjaimia, niinkuin oli ollut siinä kirjeessäkin, jonka hän oli saanut kaupungissa, ja joka nyt vasta hänen mieleensä johtui. Hän ei ollut sitä sen enempää tarkannut, ei tiennyt suuntiakaan mitä siinä oli eikä muistanut, mihin se oli joutunutkaan. Uteliaana hän luki nyt tämän lipun. Siinä Juho yksinkertaisesti pyysi ryökkynää olemaan niin ystävällinen hänelle, että opettaisi häntä kirjoittamaan.
»Ja sitä varten sinä olet nähnyt näin paljon vaivaa! Olisithan voinut vain sanoa», puheli Esteri.
Juho toimitti, että hänen puheensa on niin huonontunut, ettei ryökkynä enää ymmärrä.
Esteri vakuutti, että kyllä hän ymmärtää, vaikka surukseen huomasi, että
Juhon puhe oli todella huonontunut. Ja kuin pelolla hän kysäisi:
»Ymmärtäähän Katri?»
Juho pudisti päätä.
»Herra auta ja siunaa! Tule. Juho rakas, tule, onneton!» hätäili Esteri lähtien kiireesti taloon. Käskien Juhon mennä tuvan puolelle meni hän hakemaan kirjoitusneuvoja.
Tuvassa oli pienet tanssit. Kalle vihelsi, kaksi piikaa tanssi keskenään, kolmas paimen-Antin kanssa. Esterin tultua piiat syöksyivät ulos kuin pakoon. He olivat saaneet sen käsityksen, että Esteri ryökkynä on kaupungissa muuttunut ylpeäksi ja ankaraksi, ja siitä oli ollut paljon heidän kesken puhetta. Mutta Kalle istui paikallaan ja muutti säveltä. Hän alkoi viheltää »Voi äiti parkaa». Ja ilosilmäinen Kalle, joka juuri oli liritellyt tuhatmutkaista ja huolettoman iloista tanssisäveltä, nyt värisytti huuliaan kuin olisi kurjuutta kärsinyt sydän itse itkenyt. Esteri purskahti nauramaan. Hänelle johtui mieleen, kun Lauri lauloi »Voi äiti parkaa» omavaltaisella äänellään vakaassa uskossa, että hän laulaa oikein ja tunteellisesti.
Kalle herkesi viheltämästä, katsoi ison aikaa Esteriin ja kuin häpeissään yritti lähtemään pirtistä. Mutta Esteri pidätti hänet.
»Osaatteko te kirjoittaa?» sanoi hän Kallelle. »Ette? No tulkaa oppimaan.»