Lehtori ja rouva hämmästyivät. Laurahan oli koko päivän puhunut Kirstin veljestä, ollut iloinen laatikon tultua ja vielä iloisempi avattuaan sen.
»Minä tahdon maata», sanoi Laura etehisestä palattuaan.
Tuli hätä, että Laura on sairas. Mutta Laura pudisti päätään kyseltäessä, eikä hänellä ollut kuumetta lainkaan, kun mitattiin. Lehtori moittien itseään päätteli, että hän oli liiaksi jännittänyt Lauran mielikuvitusta kertomuksillaan Kirstin veljestä ja arveli, että miten lienevät Leenankaan sadut olleet valiten kerrottuja.
Laura makasi ääneti, vaikka ei nukkunut. Hän kyllä piti silmänsä kiinni, mutta vähän väliä raotti katsahtaen äitiin, joka istui sängyn ääressä. Vasta kun illalliselle käskettiin ja lehtorin mentyä äiti jäi yksikseen hänen luokseen, kuiskasi hän:
»Äiti, oliko se hyvin paha mies?»
»Kuka, kultaseni?» kysyi äiti kummastuen ja alkoi hänkin pelätä Leenan satujen vaikutusta. »Mikä mies?»
»Se tohtori.»
»Mikä tohtori?»
»Se Vartiovuori.»
Äiti hämmästyi niin, että hätkähti kuin säikähdyksissään.