»Sinne sinä olisit kuollut?» sanoi Laura jo surullisena.
»Ei tiedä minne kuolee… Ovatko nuo syötäviä tuossa kuusessa?»
»Ovat nuo omenat. Tahdotko sinä?»
Poika kääntyi Lauraan päin ja hymyillen sanoi:
»Kyllä minä söisin.»
Laura toi hänelle omenan, otti itselleen toisen ja istui pojan viereen sitä syömään.
Ovikello soi Leenan kyökissä ja Leena arvaten, että lehtori ja rouva tulevat, meni kiireellä avaamaan.
»Täällä on vieraita», sanoo hän merkillisesti hymyillen.
»Ketä vieraita?»
Leena ei virka mitään. Lehtori ja rouva kuulevat salista iloista puhelua, Lauran äänen ja pojan äänen. Uteliaina he päällysvaatteita riisumatta lähestyvät salin ovea tirkistääkseen sisään. Mutta vastaisella salin seinällä olevasta suuresta kuvastimesta he jo näkevät: sohvalla istuu Laura ja toisena tuntematon poika Veli Erkiksi puettuna. Omenaa syövät ja toisilleen hymyillen puhelevat.