Laura istui eteen ja poika taakse.
»Liinakkovarsa ja nappulirattahat, ja itte pidän suittista kiinni. Kun vertaistansa rakastaa, ei tarvitte olla fiini.»
Tuskin muitten kuin Leenan huomio kiintyi sanoihin, joille Leena nauroi sydämestään. Lehtori ja rouva ihmettelivät itsekseen pojan äänen täyteläisyyttä ja kaunista sävyä.
»Sinähän olet laulajapoika», sanoi lehtori ihastuneena.
»Olen minä laulanut lantin edestä, vaan en minä nyt tahdo lanttia», selitti poika.
Laura nousi kärryissä seisomaan kääntyen päin poikaan ja otti kaulasta:
»Minä pidän sinusta.»
»Elä, elä pidä!» vastusti poika hätäillen.
»Pidän minä», väitti Laura.
»Meidän käy hullusti, jos pidät minusta», hätäili yhä tuimemmin poika.