Nyt pannukakku jäi saamatta! Sillä eihän hän tiennyt mitään konstia olevan lukemiseen oppimisessa. Hän itse oli oppinut siten, että puikko kädessä oli seurannut kirjainmerkkejä järjestyksessään sen mukaan kuin hänen sokea äitinsä oli ne lausunut. Ei hän siinä nyt mitään konstia olevaksi ymmärtänyt, vaikka kuinka olisi ajatellut. Itku jo aivan kurkussa hän alkoi selitellä:
»Se pitää olla vain sellainen puikko…»
»Hae sellainen puikko», keskeytti Aukusti.
Santeri silmäili ensin ympärilleen, näkyisikö minkäänlaista tikunsälöä, ja kun ei ollut mitään kaluksi käypää, tuippasi hän pannukakun Aukustille talteen, juoksi solasta ja pian taas palasi mukanaan puikko, jonka muutamalla vuolaisulla oli tekaissut puunpalasta, mikä ensimäisenä oli käteen sattunut.
»No tuolla vain alat osotella kirjaimia», sanoi hän Aukustille, joka oli siellä solassa istumassa, kirja levällään polvilla.
Aukusti tarkasteltuaan puikkoa puolelta ja toiselta ja tutkittuaan tarkkaan sen molemmat päät, alkoi osotella kirjaimia painaen puikolla niin lujasti, että pieni reikä jäi jokaisen kirjaimen kohdalle, ja lausui lujasti ja varmasti kirjainten nimet.
»Sinähän jo osaat!» huudahti Santeri riemastuneena.
Aukustilta pääsi naurunhörähdys.
He opettelivat Santerin kanssa yhdessä Isämeidän, ja Aukusti oppi.
Santeri oli äitinsä kanssa köyhän aterian jälkiruuaksi syömässä herkullista pannukakkua, kun Starkin emäntä tuli ja toi heille kaikellaista hyvää suuhun pantavaa kiitosten ja jumalansiunausten kukkuroiksi. Hän kertoi pitkään ja leveästi Santerille ja tämän äidille vaivansa ja huolensa ja sydämentuskansa, joita hänellä oli ollut koettaessaan Aukustia opettaa kirjalle ja luullessaan, että Aukusti on kyvytön, jotenkin viallinen. Sitä hänen iloaan sitten, kun hän tänään kirkosta palattuaan tapaa Aukustin yksin, omin neuvoinsa lukea porhaltamassa niinkuin hyvä hevonen kahlata porhaltaa hankea!