Pian levisi kertomus tästä ihmetapauksesta, että Starkin Aukusti oli oppinut lukemaan aivan yhtäkkiä. Eikä kulunut pitkää aikaa siihen kuin Aukusti sivuutti monet entisistä härnöittelijöistään, saapui aapisen viimeiselle lehdelle kukon pyrstön alle ja opetteli siinä olevaa »latinalaista» runoa ihan omin nokkinsa lukupuikkoineen.
Ja Tiuran Santerilta tuli yksi ja toinen tilaamaan lukupuikon. Hän sai niistä leivän tai puolikkaan, korpun tahi joskus lantinkin. Mutta kun hän kuuli niitä kehuttavan, että niillä oppii, ja kun uusia yhä tilattiin, niin hän korotti ja määräsi lukupuikon pysyväksi hinnaksi 10 penniä. Niitä meni kaupaksi sittenkin. Joka lapsen niitä piti saada, ja kun niitä katkeili ja hävisi heiltä, niin kysyntä oli alituinen. Joka päivä meni joku puikko.
Mutta Santerille ilmestyi kilpailija. Muuan toisesta kaupungista muuttaneen työmiehen poika alkoi myöskin tehdä lukupuikkoja. Hän kävi niitä kaupalla ja myi 5:llä pennillä. Ne olivat sitten kauniita ja hienotekoisia. Tiuran Santerin parhaimmatkin lukupuikot olivat niiden rinnalla rumia seipäitä. Ja tekijä oli itse hyvä lukija.
Uuden mestarin teoksia alettiin äänekkäästi kehua poikajoukossa Santerin itsensä kuullen. Santerin ei auttanut muu kuin myöntää ja hän oli jo päättää, että luopuu koko puikkoteollisuudesta ja jättää sen kilpailijansa yksinomaiseen huostaan, kun Starkin Aukusti sanoa jurahutti:
»Samaahan se on, onko lukupuikko ruma vai sievä.» Hän tarkotti, että puikko kuin puikko tahi mikä hyvänsä, jolla voi varmasti näyttää yhtä kohtaa, ettei ole kuin leveä sormenlatuska, joka on kuin lapio osottaen monta kirjainta yhtä aikaa, ettei tiedä, mistä oikeastaan on kysymys. Mutta hitaisuudessaan hän ei ehtinyt selityksen alkuunkaan, kun Tiuran Santeri huudahti:
»Puikon kauneus ei merkitse mitään, vaan se, oppiiko sillä. Siinä se on konsti!»
Pojat ällistyivät. He katselivat vuoroin toisiaan, vuoroin Santeria, joka nyt seisoi varman voittajan näköisenä. Santeri jatkoi:
»Starkin Aukusti jo lukee katkismusta ja Roopin poikaa, jonka Aukustin isä on ostanut hänelle.»
»Roopin poika? Mikä se Roopin poika on?»
Kyselijät olivat ivallisia, muutamat ääneensä nauroivatkin luullen, että Santeri koettaa heille syöttää pajuköyttä. Mutta Aukusti alkoi osotella käsillään kirjan paksuutta, pituutta ja leveyttä ja sanoi nimeksi: