»Mutta mitä sinä luet, engelskaa vai?»
»Jees, inklis piipl.»
»Missä sinä sitä olet oppinut?» kyselemään äiti.
Mutta Santerilla ei ollut aikaa vastata, sillä hän näki poikia tulevan kadulla. Hän avasi ikkunan ja alkoi kovalla äänellä lasketella niin kiireesti kuin suinkin, hyvillään siitä, että poikien joukossa oli se uusi lukupuikkomestarikin.
Santerin luku teki poikiin valtavan vaikutuksen. Joku tiesi vakuuttaa, että engelskaa Santeri luki, sillä englantilaiset sanovat myötäänsä »jees» niinkuin Santerikin lukiessaan. Puhdasta engelskaa se Santeri luki!
Jaa-a! Se poika se lukee mitä kieltä hyvänsä. Sillä kun se lukee kerran engelskaa, niin tietysti se osaa lukea mitä vain eteen pannaan, ryssää ja afrikkaa, kaikkia!
Saman päivän iltana tuli muuan poika ostamaan Santerilta lukupuikon. Hän teki nöyrän tunnustuksen, että oli ostanut siltä toiselta. Mutta sen puikolla hän ei ollut oppinut mitään. Santerin puikolla hän uskoi oppivansa, uskoi varmasti.
Santeri lupasikin tehdä hänelle lukupuikon huomiseksi ja oikein hyvän selittäen, että hyvää lukupuikkoa, jolla oppii lukemaan, ei saa tehdä mistä puupalasta hyvänsä, vaan erikoisesta puusta ja määrätyllä ajalla, niinkuin hän oli tehnyt Aukustin lukupuikon, ja että oli monta monituista konstia sen teossa, uusia konsteja, joita hän oli oppinut.
Siinä uudessa lukupuikossa, jonka hän nyt tilaajalleen teki, oli toinen pää leveä ja sen kummallekin puolen oli uurrettu ristinmerkki.
Se Santerin kilpailija nauroi tälle lukupuikolle ja Santerin konsteille. Hän sanoi, että on samantekevä lukemaan oppimiselle, minkälainen ja kenen tekemä puikko on, saman asian ajaa, jos ottaa risutikun tahi vanhan piipunrassin tahi minkä hyvänsä. Mutta lukupuikko tavallisesti vuoleskellaan kauniiksi, niin kauniiksi kuin kukin osaa.