Mielestä haihtui alakuloisuus melkein jäljettömiin, kun Aappo tapasi Latun Liisan joka ensin kummaili Aappoa ja sitte kysellä alkoi aasta ööhön koko Aapon kohtalon. Ja lopuksi hän ei antanut elävää rauhaa Aapolle, ennen kuin tämä lähti näyttelemään itseään muillekin tytöille. Ja kädestä pitäen talutti hän Aappoa toisen tytön luota toisen luo, jotka kukin yhtyivät Aappoa ihmetteleväksi saattojoukoksi. Niin että kun tulivat Nikkilän kartanolle, oli tyttöjä Aapon ympärillä kihisemään asti.
Liisa meni kutsumaan Elsaa.
»Tuleppa Elsa katsomaan», huusi hän oven raosta ilonhätäisellä äänellä.
»Voi tule, Elsa», huusivat tytöt, kun Elsa porstuassa tuli. »Voi tule katsomaan», hätäilivät aivan kuin olisivat pelänneet, ettei Elsa kerkiä nähdä.
Hän tunsi Aapoksi katsottavansa, vaan se näytti niin oudolta, että hän katseli sitä kuin tuntematonta vierasta hyvin vakavin katsein.
»Eikö ole Aappo sievä nyt?» kysyivät toiset.
»Onhan tuo», sanoi Elsa välinpitämättömällä äänellä. Hän ei ollut koskaan lukua pitänyt Aaposta, enemmän kuin hautajaisleikistä, jossa Aapolla oli niin arvokas osa ja jonka vuoksi muut pitivät niinkuin ainakin leikkitoveristaan ja olivat sentähden hyvillään hänen hyvästään. Aappo tuntui saman arvoiselta nyt kuin ennenkin, jos senkään veroiselta. Kuta tarkempaan hän silmäili ja kuta enemmän toiset tytöt ylistelivät, sitä himmeämmäksi kävi Aapon sievyys hänen silmissään. Mutta kun tytöt esittelivät, että lähdettäisiin leikkimään kuninkaanpojan morsianta ja Aappo olisi nyt kuninkaanpoika, niin Aappo ei näyttänyt enää Elsasta ollenkaan sievältä, vaan päinvastoin, Elsa alkoi löytää rumia kohtia Aapossa toisen toisensa perästä verratessaan häntä kuninkaan poikaan. Kuninkaan pojalla oli pitkä kiharainen tukka, joka valui hartioille, vaan Aapolla paistoi niska paljaana. Hyi, kun näytti rumalta! Eikä Aapolla ollut sen näköiset silmätkään ja likaiset vielä päällepäätteeksi. Ja käsissä oli Aapolla syyliä. Puserokin oli ruma, kuninkaan pojallahan oli punainen vaippa. Ja kaikki alkoi olla Aapossa rumaa kiireestä kantapäähän, Senpä tähden Elsa kielsi jyrkästi:
»En minä viitsi lähteä.—Enkä minä joudakaan, pitää nauhaa kutoa.» Ja hän vetäytyi jo takaisin sisään mennäkseen.
»Lähdetään me», tuumivat innokkaasti toiset tytöt. »Lähdetäänhän,
Aappo?»
»En minä lähde, pitää mennä tädin luo … se sanoo minua Abeksi», ilmoitteli Aappo hyvin jo olevinaan, otti nenäliinan taskustaan ja niisti nenänsä, tukki sen toimella taas taskuunsa, nosti lakkiaan, kumarsi, sanoi hyvästi ja lähti kiireesti pois.