Elsa seisoi rahan ääressä ja odotti sykkivin sydämin Maria takaisin. Moneen kertaan kerkesi hän ostaa viisi naulaa riisiryynejä ja keittää ne puuroksi ja iloita siitä, mitä äiti kertoisi isästä. Kun Mari näkyi jo tulevaksi etäältä, juoksi ja polvet vilkkui, niin teki mieli ottaa raha ja lähteä vastaan.
Vaan jos ei olekaan luvattu, ajatteli hän ja seisoi toimetonna.
Montinin Jori ja muita poikia astui sieltä takaapäin. Kun Elsa heidät huomasi, pelotti häntä kovasti, että oli jättää rahan siihen ja lähteä kävelemään pakoon. Mutta Marikin oli jo lähellä. Elsa jäi paikoilleen ja pani jalkansa rahan päälle.
»Aha!» sanoi muuan poika. »Kenen olet tyttö?»
Elsa ei vastannut.
»Kenen olet tyttö? Sanotko vai tahdotko selkääsi?»
»Viion», sanoi Elsa ja koetti siirtyä uhkaavan pojan edestä pitäen kuitenkin toista jalkaa paikallaan.
»Mitäs sinulla on jalan alla?»
»Raha, jonka löysimme Ojanniemen Marin kanssa. Mari meni kysymään, saako sen ottaa.»
»Vai niin. Saa sen ottaa», sanoi se uhkaava poika, töykkäsi Elsaa ja otti rahan.