Näet, kun oikein saatihin
Kirkkaaksi kulmiltansa,
Se timantiksi nähtihin,
Isoimmaks lajiansa;
Kuningas kruunuuns osti sen,
Siit' tuhansia maksaen.
Hän pidot piti köyhillen
Nyt kruunun kunniaksi,
Myös Amrun lapset kerjäten
Tulivat vierahiksi.
'Lyhtymme', huusit, 'katsoppas,
Pitävi päässään kuningas'.
Kuningas tämän kuultuaan
Luo viittas kauppiasta,
ja päätti kohta, tultuaan
Selville asiasta:
'Sä rahat anna Amrullen,
Saat rinkelisi jällehen.'»
Muuan tytöistä alkoi sitten selittää, että kun he kasvavat suuremmiksi ja pääsevät kauas kulkemaan, niin menevät joen rannalle ja sieltä löytävät kiven ja se kivi on timantti.
»Mutta me emme annakaan sitä kauppamiehelle, vaan viemme kuninkaalle itselleen», keskeytti Ville.
Ja toiset myönsivät ja joku taas jatkoi:
»Niin kuningas antaa meille hyvin makeaa leipää ja voita niin paljon kuin jaksamme syödä»—»ja hernevelliäkin»—»ja siirappivoileipää»—»ja nisuleipääkin».
Niin luettelivat herkkujaan lapset vuorostaan kukin ja viimeksi sanoi pieni Laurikin paraan luulonsa mukaan: »ja kukon munia ja muun linnun maitoa».
Toiset rupesivat nauraa kihattamaan ja sanoivat, ettei niitä ole kukon munia ja linnun maitoa. Lauri intti ja rupesi viimein itkua tekemään, jolloin toisten täytyi myöntää ja rupesivat itsekin luettelemaan kaikenlaista.
Mutta Vimpari istui syvissä ajatuksissa taas. Hänkin ajatteli timantin löytöä. Ei niin, että hän tuommoisen kiven löytäisi, vaan että hänkin hädässään aina luottaen Herraan saisi avun. Jumalalla oli monta keinoa, monenlaisia timantteja. Ehkä juuri Aapon kautta osuu heille apu. Olihan tuo jo hänen mielestään kummallinen sattumus, että Aappo pääsi ottopojaksi noin aivan aavistamatta. Ja kun se rouva oli luvannut Aapon kouluttaa. Tokohan Aappo sitten varakkaana virkamiehenä muistaisi köyhiä sukulaisiaan.