»Tämä äsken kuiski minulle, että minä rukoilen Jumalaa, niin se lähettää teille rahaa.»
»Joko sinä rukoilit?» kysyi Nikkilä.
»En minä vielä, illalla minä olisin rukoillut», selitti Elsa ujostellen ja vähän pahoillaan, kun tuli apu ennen kuin hän kerkesi rukoilla.
Emäntä asettui työhönsä suu makeassa hymyssä ja silmät räpättivät.
Nikkilä makasi selällään kädet ristissä pään alla ja katseli
miettiväisenä kattoon. Elsa istahti ikkunan pieleen ja silmäili ulos.
Oli aivan kuin ei kellään olisi ollut sanaa sanottavaa.
Ilma oli selkeämpi, vaan vielä näkyi kadunpuoleiseen ikkunaan synkkä pilvi, rakennusten takaa ammotti kuin musta holvi, jota kirkas ja kaunisvärinen sateenkaari näytti kannattelevan.
»Nikkilä, ette usko!»
»No mitä?»
»Niin kaunis sateenkaari.»
»Ohhoh.»
»Jos minä olisin enkeli, niin minä juoksentelisin tuota sateenkaarta myöten ja tuolla korkeimmalla kohdalla istuisin, katselisin tänne maahan ja heiluttelisin jalkojani.»