Salin ovi, joka oli vastaisella seinällä, aukesi ja sisään astui—niin, mikä lie ollutkaan. Se kumarsi ja tytöt salissa tervehtivät vastaan niiaten. Se oli varmaan joulupukki, päättivät tytöt kinoksella. Karvainen se olikin kuin pukki, vaan pystö kuin mies. Hyvin kummallinen se vain oli. Se seisoi vähän aikaa yhdessä kohti, ettei kuin vähän pää liikkui ja käänteli molemmille puolin. Sitten alkoivat tytöt salissa räpyttää käsiään ja vanhemmat ihmiset nauroivat.
Tytöt kinoksella myös nauroivat ja puristivat toisiaan, mutta kurkottivat taas kaulaansa, kun se pukki alkoi liikkua.
Suuren kontin selästään pyöräytti pukki lattialla eteensä, siitä otti jonkun mytyn ja ojensi. Montinin rouva meni ottamaan sen ja niiasi. Pukki ojensi taas uuden ja sen meni Montinin herra ottamaan ja kumarsi. Sitten ojenteli pukki aina uutta ja milloin joku vanhempi ihminen, milloin joku lapsi kävi tarjotun hakemassa.
Tytöt kinoksella kaula pitkällä katselivat silmiään räpäyttämättä ja henkeään pidättäen.
»Vimparin Aappo!»
Aivan kuin yhdestä suusta huudahtivat sen tytöt, ja lapset kelkassa samoin kuin Ville, Kristiina ja Teutori, jotka seisoivat kelkan vieressä, alkoivat silmäillä ympärilleen ja kun eivät mitään Aapon näköistä nähneet, niin suu auki töllistelivät tyttöjä. Hetken perästä muuan joukosta kirahti ja kohta koko kelkkakunta oli äänessä, johon yhtyi pian Teutori ja sitten Kristiina ja lopuksi Villekin. Mitkään puheet eivät nyt auttaneet, lapset eivät ottaneet kuuleviin korviinsakaan ja tuskinpa lienevät kuulleet omaa ääntäänkään, yhteisääni oli niin vahva.
Liisan täytyi ottaa kelkan jutkosta ja lähteä vetää kituuttamaan, juosten aluksi lasten tyynnyttämiseksi, Mari ja Elsa talutettaviensa kanssa reppasivat jäljessä. Sillä tavoin hynttyytettyään jonkun matkaa tyyntyivätkin lapset, ettei kuin silloin tällöin kuului joku nikonsekainen nyyhkytys jostakin ryysyläjästä.
Tytöt saivat nyt aikaa puhella keskenään. Aaposta oli puhe.
Miten hän oli kaunis niin sievässä puvussa… Mahtoi hänellä olla hauska …
Ja saunassa kertoivat tytöt vanhemmille että he olivat nähneet Aapon Montinilla. Lapset joille oli toimitettu leipäpala käteen, eivät olleet tietävinäänkään enää, vaan vanhemmat naurusuin ja uteliaina kuuntelivat.