»Mitähän Elsakin on härnännyt Santeria.»
»Se on vale, ja jos olisinkin, niin Santeri on semmoinen, että se haukkuu kaikkia. Oletko sinä Elsa koskaan härnännyt sitä?»
»En.»
»Niin no! Mitäs sinä pieksätit Elsasta? Häh?»
Siinä syntyi kova ottelu, jota Elsa vapisten ja itkien katseli.
Ottelevat kaatuivat molemmat, Liisa alle. Elsa sen verran ymmärsi, että Liisa tappiolla on, ja itki yhä katkerammin hädissään eikä osannut mitään tehdä avuksi. Hetken perästä nousivat ylös, vaan Liisa tarttui uudestaan kiinni ja syntyi entistään ankarampi nujakka. Iikka nyt sortui allekynsin ja Liisa istuallaan Iikan päällä läiski ja taputteli minkä kerkesi.
Kun vihdoin erosivat, niin Iikka poismennessään haikeasti itki.
»Elä huoli Liisa.»
Liisa ei ollut enää kuulevinaankaan Iikkaa, lähti vain sanatonna astumaan matkansa mukaan.
Aivan kankaan laidassa nousi Santeri pensaikosta, puljautui kuin vesilintu sukkelosta ja alkoi: