»Niin no kankaan loppiaisia. Varsinko tuota senkään vuoksi olisi, vaan Montinin rouva antoi vähän teelehtiä.—Ottakaa korppukin, onhan siinä siksi.»
»Kiitoksia. Vai antoi rouva teelehtiä.»
»Se on niin hyväsydäminen se rouva», alkoi Viion leski ylistellä. »Kun kuuli minun rykivän, niin sanoi, että teilläpä kuulustaa olevan paha yskä, minä annan teille vähän teelehtiä, että saatte teevettä, se on hyvää rinnalle. Ja puodista kävi paperikääryn, luodin verran minkä lie pannut.»
»Sillä lailla.»
»Hyvänsuuntainenhan se on… Poismenossa olin portilla, niin piika juoksutti jälkeeni ja pisti käsiin paperimytyn. Siinä oli sillejä useampia nauloja.»
»Isoja sillejä», sanoi Nikkilän emäntä ja tirkisteli kellastuneita, suuria kalan lahnakkeita, jotka haiskahtivat niin oudolle Nikkilän emännänkin nenään, että kipristeli.
»Niin. Ovat ne vähän kesäytyneitä, vaan kyllä niitä syöpi meikäläinen, jonka on pitänyt oppia ruoka järestään syömään», sanoi Viion leski, vaikka väkinäistä oli hänellekin niitten syönti ja sen maulla saanut muutaman palan niellyksi, kun ne olivat hyvän tahdon antia.
»Taitaapa olla antelias ihminen», arveli Nikkilän emäntä.
»Joo, se on kelpo ihminen kaikin puolin. Sekinhän siinä on jo koko etu, että se toimittaa työtä köyhille.»
Elsakin puuttui puheeseen ja kertoi, että Montinin herra oli antanut
Ojanniemen Marille kymmenen penniä.