»Vaan minä löysin pelastuksen kallion: Jumalan. Minä en ollut koskaan häntä muistanut, kun hyvät päivät olivat, olin maailmaan kiintynyt, iloiten onneani, rakastin tätä elämää ja ylitse kaikkea Viioa, pidin häntä Jumalanani.»
»Jumala otti hänet pois, näyttääkseen että on se vielä parempi», täydenteli emäntä lesken puhetta.
»Niin. Jumala viisaudessaan antoi minulle tämän kurituksen, että minä näkisin, että hän on ylitse kaikkea ja häntä tulee rakastaa ja häneen luottaa.»
Nikkilän emännän pää kallistui enemmän käden varaan ja yhä totisemmaksi kävi muotonsa. Hän ei ollut pitänyt muuna kuin vahingon tapauksena sitä, että Nikkilä putosi laivan rakennustelineeltä ja siinä ruhjoutui tuommoiseksi kuin nyt oli. Ja muitten kanssa puhellessa, kun tuli Jumalaa asiaan sekoitetuksi, ei hän tarkoittanut eikä muitten puheista ottanut ymmärtääkseen muuta kuin jotakin semmoista, että Jumalan sallimatta se ei olisi tapahtunut, tai toisin sanoen, Jumalalla olisi ollut voima ja valta estää tapaus. Vaan nyt johtui ajattelemaan, että Jumalan tahdosta se tapahtui. Jumala tarkoitti varmaan hänelle samaa kuin Viion leskelle. Hänkin oli kai rakastanut Nikkilää liiaksi. Ja sen vuoksi se sitten Jannekin kuoli, kun he sitä rakastivat. Hän sen nyt ymmärsi hyvin ja uskoi.
»Sen vuoksihan Jumala käski Abrahamin uhrata ainoan poikansa, että näkisi rakastaako Abrahami enemmän häntä vai poikaansa», tuli emännältä ääneen.
»Niin, hän uskoi ja luotti Herraan», lausui leski. »Minä en Jumalaa tuntenutkaan, hän oli vieras minulle. Kyllä minä häntä rukoilin, varsinkin myrskyjen aikana, että hän varjelisi Viioa, vaan se rukoileminen oli semmoista kuin se oli, ilman uskoa. Minä pelkäsin kauheasti juuri rukoiltuanikin. Minä Viioa kehoittelin rupeamaan maalla asuksimaan, senkin puolesta että minulla oli niin äärettömän ikävä, kun hän oli pitkät ajat kotoa poissa, vaan varsinkin sen tähden, että mielestäni oli turvallisempi elämä maalla kuin merellä. En ajatellut sitä, että Jumala on kaikkialla yhtä voimakas Jumala. Jos minä olisin luottanut Jumalaan, olisin rakastanut Viioa vähemmän ja Jumalaa enemmän, niin hän olisi antanut Viionkin elää», lausui leski ja painui mietteisiinsä. Mieleen kuvastui onnen ja ilon aika, jota he nyt eläisivät yhdessä Jumalaa rakastaen. Hänen silmänsä kostuivat ja välähtelivät kirkkaasti.
Kun olisi Jumala kutsuessaan käyttänyt muita keinoja ja antanut Viion elää, kurittanut muuten vaikka kuinka ankarasti… Vaan Jumalahan tiesi mitä kuritusta kukin tarvitsee. Hän oli ehkä niin synnin uneen vaipunut, ettei muulla keinolla olisi herännyt.
Nikkilän emäntäkin mietiskeli, että toisin voisivat heilläkin olla asiat. Janne elää vielä ja Nikkilä terveenä olla ja työssä kulkea niinkuin muutkin. Vaan kun hän oli huomannut, että Jumala oli ohjaillut heidänkin elämäänsä, syntyi hänessä usko, että Jumala auttaa häntäkin niinkuin Viion leskeäkin. Kaikkiahan se auttaa, jotka häneen turvaavat. Hänestä näytti kirkkaalta elämä. Oli kuin olisi pilvessä ollut tähän asti ja hän odottanut aina auringon pääsevän paistamaan ja silloin tällöin nähnytkin sen pilven raosta, vaan uusi pilvi sen taas peittänyt. Mutta nyt oli selvänä taivas, pilvet kaikki katoamassa. Hän uskoi, että Jumala voi parantaa vielä Nikkilän, ja toivoi sitä. Saihan Jobikin takaisin kaksinkertaisesti kaikki, mitä oli menettänyt.
»Ei, pitää lähteä, toisinaan siellä isä kaipailee», sanoi emäntä, kun oli asiansa ajatellut hyväksi ja äänettömyys tuntui pitkälliseltä. Kiitellen ja hyvästellen lähti ja mennessään vielä lupaili, että hän auttaa puolestaan, kun sopii.
Tyytyväisenä puuhaili Viion leski pieniä kotiaskareitaan hyvitellen aina uudelleen mieltään sillä, kun sai työtä Jäntin emännältä. Huomenna tuo emäntä langat. Se sopikin hyvin, että sai tämän iltaa rauhallisesti levähtää, ei olisi malttanutkaan olla kehimistä aloittamatta, jos tänään olisi ainekset saanut. Levähdys tuntui hyvältä, mieli oli hilpeä ja iloinen. Ja elämän taas näin helpolta tuntuessa kiitteli hän ajatuksissaan Jumalaa, joka hänestä tuntui olevan armosta rikas, suloinen ja laupias, joka elättää, kasvattaa ja lohduttaa niin kuin rakas isä.