III LUKU.
1864-1874.
Alkava julkinen virkaura. Avioliitto, matkoja, maanviljelysharrastuksia. Alkava valtiopäivämiestoiminta. Tieteellinen kirjailijatoiminta.
Kohdakkoin sen jälkeen kuin oli maisteriksi vihitty, otettiin Mechelin Suomen Tiedeseuran apulaissihteeriksi ja hoiti pöytäkirjanpitoa lokakuun 1 p:stä 1860 seuraavan vuoden loppuun, minkä ohessa hän kevätlukukauden 1861 toimi yliopiston konsistorin amanuenssina. Lakitieteenkandidaatiksi tultuaan hän kirjoittautui auskultantiksi Viipurin hovioikeuteen huhtikuussa 1864, tuli ylimääräiseksi kopistiksi senaatin talousosastoon saman vuoden lokakuussa ja valtiovaraintoimituskunnan kopistiksi heinäkuussa 1865, ollen viimeksi mainitussa toimessa toukokuuhun 1867.
Hänen työkykynsä salli hänen kuitenkin näiden toimien rinnalla hoitaa muitakin, kuten meri- ja vekselioikeuden opettajan tointa Helsingin merikoulussa lukuvuonna 1864-65. Niinikään hän jonkin aikaa antoi opetusta neiti Elisabeth Blomqvistin yksityisessä tyttökoulussa, jossa aikoinaan oli varsin runsaasti oppilaita. Tutkiakseen Ruotsin vallan aikaista Suomen raha-asiain tilaa oleskeli Mechelin elo- ja syyskuun 1864 Tukholmassa harjoittaen sikäläisessä kamariarkistossa tutkimuksia, jotka kuitenkin täytyi keskeyttää silmätaudin takia. Hän oli Tukholmassa myös tutustunut tilastollisen toimiston työjärjestykseen ja toimintaan, "mikä", kuten hän kirjeessä sedälleen H.A. Mechelinille mainitsee, "suuresti kiinnittää mieltäni".
Syksyllä 1865 hän meni naimisiin helsinkiläisen kauppiaan, kauppaneuvos Johan Henrik Lindroosin ja hänen vaimonsa Cecilia Meyerin tyttären Aleksandra Elisabeth Lindroosin kanssa, joka oli syntynyt v. 1844. Kohta häiden jälkeen teki nuori pariskunta ulkomaanmatkan. Mechelin oli tällöin jonkin aikaa sairaana Genfin järven rannalla sijaitsevassa Clarensin parantolassa Sveitsissä, mutta hänen toivuttuaan he viettivät talven 1865-66 Parisissa, missä Mechelin jatkoi valtiotieteellisiä opintojaan ja kirjoitteli matkakirjeitä Helsingfors Dagbladiin.
Kotimaahan palattuaan hän rupesi appensa kuoltua hoitamaan tämän omistamaa Helsinginpitäjässä sijaitsevaa Botbyn tilaa alaikäisen lankonsa Johan Fr. Lindroosin puolesta ja oli siinä toimessa kymmenen vuotta, kunnes lanko oli tullut täysi-ikäiseksi. Mutta sen lisäksi hän v. 1868 osti anopiltaan toisen, Hollolan pitäjässä sijaitsevan Laitiala nimisen tilan, jonka hän vasta 1880-luvun alussa möi langolleen. Tietenkään ei Mechelin voinut yksityiskohtia myöten antautua hoitamaan molempia suuria maatiloja, mutta hän valvoi kuitenkin niiden hoitoa ja koetti myös hankkia siihen tarvittavat tiedot tutkimalla maanviljelyskirjallisuutta. Täten perehtyneenä maanviljelyksen eri haaroihin hän kykeni toimimaan Uudenmaan ja Hämeen läänin maanviljelysseuran johtokunnan jäsenenä vuosina 1870-75. Vielä myöhempänäkin elinaikanaan hän joutui valvomaan maatilan hoitoa. Hänen anopillaan oli nimittäin toinenkin tila, Löyttymäki Janakkalassa. Kun siellä 1880 vuoden vaiheilla tulipalo hävitti päärakennuksen ja miltei kaikki muutkin rakennukset, täytyi Mechelinin ottaa valvoakseen niiden uudestirakentamista, ja anopin kuoltua v. 1899 hän ryhtyi hoitamaan tilaa. Kesät hän vietti puolisoineen ja tyttärineen Botbyssä ja Laitialassa sekä sitten kun viimeksi mainittu tila oli myyty, muutamina vuosina leipurimestari Ekbergin omistamassa Edishemin huvilassa Uudenmaan saaristossa, jonkin matkaa Helsingistä itään päin, ja sen jälkeen Löyttymäellä, kunnes se myytiin v. 1907.
* * * * *
Valtiopäivälaitoksemme jälleen tultua henkiin herätetyksi v. 1863 ei kestänyt kauan, ennenkuin Mechelinin työkykyä alettiin siinä käyttää. 1867 vuoden valtiopäivillä hän tuli yhdistetyn valtio- ja suostuntavaliokunnan sihteeriksi sekä suoritti tämän tehtävän tavalla, joka herätti huomiota ja sai osakseen suurta tunnustusta. Valtiopäiväin jo ollessa loppumassa annettiin säädyille toukokuun 9 p:nä hallituksen esitys rautatien rakentamisesta Riihimäeltä Pietariin. Se lähetettiin talous- sekä valtio- ja suostuntavaliokuntaan. Asia käsiteltiin mitä joutuisimmin, niin että viimeksi mainitun valiokunnan sihteerillä Mechelinillä jo kahden päivän kuluttua oli valmiina asiasta annettava parin painoarkin laajuinen mietintö ja viidentenä päivänä se ruotsiksi ja suomeksi painettuna voitiin jakaa säädyille, joten nämä vielä samoilla valtiopäivillä ehtivät lopullisesti käsitellä asian. Mietintö, jossa puollettiin radan rakentamista, hyväksyttiin, ja tämän tuloksen katsottiin suureksi osaksi johtuneen mietinnön taitavasta perustelusta, mikä seikka on sitä enemmän luettava tekijän ansioksi, kun rautateiden hyötyä ei vielä tuohon aikaan maassamme yleisesti tunnustettu, vaan päinvastoin monella taholla epäiltiin. Asiaa käsiteltäessä ritaristossa ja aatelissa lausuivat useat puhujat erittäin kiittäviä sanoja mietinnöstä ja sen onnistuneesta muodosta. [Edv. Bergh, Vår styrelse och våra landtdagar I s. 709 sanoo mietintöä "hyvin perustelluksi".]
Valtio- ja suostuntavaliokunta antoivat valtiovaraston tilastakin mietinnön, joka säädyissä tunnustettiin taitavasti laadituksi. Mutta kun siinä lausutut moitteet erinäisistä hallituksen toimenpiteistä olivat herättäneet paheksumista senaatissa, sai Mechelin päälliköltään, senaattori Thiléniltä kuulla, ettei sen, jolla oli kunnia valtiovaraintoimituskunnan kopistina palvella keisarillisessa senaatissa, sopinut semmoista kirjoittaa. Kun Mechelin ei kuitenkaan ollut mietintöön kirjoittanut muuta kuin mikä oli hänen vakaumuksensa mukaista eikä tahtonut sitoutua vastedeskään menettelemään toisin, vaikka kunnioitus senaattia kohtaan näyttäisi sitä vaativankin, pyysi hän ja saikin eron kopistinvirastaan. Ennen pitkää hän kuitenkin sai toisen toimen, jossa pääsi käyttämään raha-asiain tuntemustaan. Oltuaan nimittäin jonkin aikaa Robert Montgomeryn sijaisena Yhdyspankin keskushallituksen jäsenenä, valittiin hänet Montgomeryn erottua vakinaiseksi tähän toimeen mainitussa Suomen ensimäisessä yksityispankissa, ja hän pysyi siinä joulukuusta 1867 kesäkuuhun 1872, aika ajoin hoitaen pääjohtajankin tehtäviä.