1872 vuoden valtiopäivillä oli Mechelin porvarissäädyn jäsenenä yhtenä Helsingin kaupungin neljästä valitusta edustajasta. Sekä näillä että kaikilla seuraavilla valtiopäivillä, joihin hän otti osaa, herätti hän huomiota sujuvalla puhelahjallaan, sukkelasanaisuudellaan väittelyissä ja laajoilla tiedoillaan varsinkin valtio-oikeudellisissa ja raha-asioissa, mitkä ominaisuudet eritoten tulivat näkyviin niissä valiokunnissakin, joihin hänet valittiin ja joissa hän aina pääsi johtavaan asemaan. Ensi työkseen 1872 vuoden valtiopäivät päättivät lähettää keisarille kiitosadressin 1869 vuoden valtiopäiväjärjestyksen vahvistamisen johdosta. Adressia laatimaan valittiin kustakin säädystä jäsen, porvarissäädystä Mechelin. Adressin antoivat puhemiehet kenraalikuvernöörille, kreivi Adlerbergille, joka sen toimitti hallitsijalle. Samoilla valtiopäivillä Mechelin oli valtio- ja pankkivaliokunnan jäsenenä sekä yleisen valitusvaliokunnan varajäsenenä. Muuan hänen tekemänsä anomusehdotus herätti sekä sisällyksensä että käsittelynsä johdosta varsin suurta huomiota. Porvarissäädyn täysi-istunnossa helmikuun 20 p:nä Mechelin nimittäin ehdotti anottavaksi, että Hänen Majesteettinsa suvaitsisi antaa valtiosäädyille sellaisen säätyjen itseverottamisoikeuden kehitystä tarkoittavan lakiehdotuksen, että ne jokaisilla lakimääräisillä valtiopäivillä saisivat vahvistaa valtion tulo- ja menoarvion ensintuleviin valtiopäiviin asti — mikä toimenpide johdonmukaisesti seurasi valtiosäädyille perustuslaissa myönnetystä suostuntaoikeudesta ja nyttemmin oli toteutettavissa, koska lakimääräiset valtiopäivät uuden valtiopäiväjärjestyksen mukaan kokoontuisivat määräajoin, ainakin joka viides vuosi. Porvarissääty hyväksyi puolestaan ehdotuksen ja pyysi muita säätyjä siihen yhtymään. Mutta sekä maamarsalkka että pappis- ja talonpoikaissäädyn puhemiehet kieltäytyivät esittämästä asiaa, koska ehdotus heidän käsityksensä mukaan loukkasi keisarin hallitsijaoikeuksia ja sen vuoksi oli niin arkaluontoista laatua, ettei sitä ollut otettava käsiteltäväksi. Kolmessa viimeksi mainitussa säädyssä panivat lukuisat jäsenet vastalauseen tätä puhemiesten perustuslaintulkintaa vastaan, joka todellisuudessa oli omansa riistämään maan edustajilta oikeuden tärkeissä kysymyksissä esittää hallitsijalle kansan toivomukset, jota vastoin alamaisen anomuksen, jonka hallitsija oli oikeutettu hylkäämään, ei olisi pitänyt voida katsoa tietävän hänen oikeuksiensa loukkausta. Mainita sopii, että vastalauseeseen yhtyi useita, jotka monessa kohden olivat toisella kannalla kuin Mechelin, esimerkiksi aatelissäädyssä J.V. Snellman, pappissäädyssä G.Z. Forsman ja talonpoikaissäädyssä A. Meurman. Porvarissääty oli kuitenkin lähettänyt Mechelinin ehdotuksen valtiovaliokuntaan, jonka oli siitä annettava lausunto ja toimitettava se kaikille säädyille, jolloin puhemiehet luultavasti uudistaisivat epäyksensä. Mechelin silloin pyysi saada peruuttaa ehdotuksensa, ei sen vuoksi ettei hän yhä edelleenkin olisi ollut vakuutettu anotun uudistustoimenpiteen oikeutuksesta ja suotavuudesta, vaan ehkäistäkseen puhemiesten menettelyn aikaansaamasta tärkeätä uuden valtiopäiväjärjestyksen kohtaa koskevaa, vastaisuudessa vahingollista ennakkotapausta. Tähän hänen pyyntöönsä porvarissääty suostui.

Mechelinin toiminnasta näillä valtiopäivillä mainittakoon vielä, että hän ynnä kaksi muuta Helsingin kaupungin edustajaa (Öhrnberg ja Kiseleff) tekivät anomusehdotuksen ruotsin ja muinais-pohjoismaisten kielten professorinviran perustamisesta yliopistoon. Ehdotus hyväksyttiin aatelissa ja porvarissäädyssä, mutta hyljättiin molemmissa muissa säädyissä. Aateli ja porvarissääty päättivät esittää anomuksen kummankin säädyn erityisenä toivomuksena, ja tulos oli, että kesäkuun 16 p:nä 1876 annetun julistuksen kautta perustettiin ruotsin kielen ja kirjallisuuden ylimääräinen professorinvirka. Samoilla valtiopäivillä Mechelin ehdotti myönnettäväksi 60,000 markan suuruisen määrärahan seitsenjäsenisen suomalaisen tiedeakatemian perustamiseksi. Muissakin säädyissä tehtiin ehdotuksia määrärahain myöntämisestä tieteellisen tutkimuksen edistämiseksi, ja säätyanomus saatiin toimeen, josta oli lopputuloksena, että tiedeseura sai yleisistä varoista jonkin verran korotetun apurahan. Eräs Mechelinin tekemä, niiden vanhettuneiden säädösten kumoamista tarkoittava ehdotus, jotka asettavat juutalaiset maamme asukkaitten noudatettavan lain ulkopuolelle, saavutti yleisen valitusvaliokunnan kannatuksen ja porvarissäädyn hyväksymisen, mutta hyljättiin kolmessa muussa säädyssä, joten asia raukesi. Mechelinin puoltamista ehdotuksista mainittakoon lisäksi eräs hallituksesta riippumattoman, erottamattomista jäsenistä kokoonpannun korkeimman oikeuden perustamista tarkoittava, ja toinen, joka tarkoitti korkorajan poistamista eli 6 prosenttia korkeamman koron ottamista koskevan kiellon kumoamista. Jälkimäisen ehdotuksen hyväksyi kolme säätyä (ei talonpoikaissääty), mutta Hänen Majesteettinsa lausui, ettei se "tätä nykyä" aiheuttanut toimenpidettä.

Valtiosäädyille oli annettu kertomus valtiovarain tilasta, joka lähetettiin valtiovaliokuntaan, missä Mechelin ehdotti, että valiokunta tulevaksi viisivuotiskaudeksi laatisi täydellisen laskelman valtion tuloista ja menoista, jotta valtiosäädyt sen perusteella voisivat päättää, oliko ja missä määrin tarpeellista myöntää suostuntaveroja maan tarpeisiin. Valiokunta kuitenkin piti laskelman laatimista mahdottomana ja hylkäsi ehdotuksen, tyytyen antamassaan mietinnössä lausumaan erinäisiä toivomuksia valtionkirjanpitoon ja sen ehdotetun uudistuksen jouduttamiseen nähden. Mutta asiaa ritaristossa ja aatelissa esiteltäessä maamarsalkka, vapaaherra Nordenstam selitti, että kertomus valtiovarain tilasta oli valtiosäädyille ainoastaan "näytettävä", niiden saamatta siitä keskustella, ja ettei valiokunnalla ollut aihetta antaa siitä lausuntoa. Vastalauseita pantiin tätä käsitystä vastaan, niiden kuitenkaan voimatta taivuttaa maamarsalkkaa muuttamaan mieltään. Pappis- ja talonpoikaissäädyssä puhemiehet seurasivat maamarsalkan esimerkkiä. Ainoastaan porvarissäädyssä salli puhemies Zilliacus keskustelua. Mechelin perusteli tällöin tarkemmin valiokunnan katsantokantaa ja selitti valtionkirjanpidon epätyydyttävän tilan olleen syynä siihen, että valiokunta oli katsonut mahdottomaksi laatia tiliasemaa, josta selvästi kävisi ilmi, oliko suostuntavero tarpeen valtion menoihin vai ei. Sääty päätti H.M:lleen lähettää kirjelmän, jossa lausuttaisiin suotavaksi, että ehdotettu valtionkirjanpidon uudistus piakkoin pantaisiin toimeen. Mutta kun porvarissääty jäi yksinään kannattamaan tätä päätöstä, merkittiin valtiopäiväpäätökseen vain, että valtiovaliokunta oli tarkoin tutustunut valtiovarain tilaan ja valtionkirjanpitoon sekä ne tarkastanut.

* * * * *

Mechelinin opettaja ja personallinen ystävä, professori Rosenborg kuoli kesällä 1871. Aavistaen läheistä kuolemaansa oli hän kehottanut Mecheliniä hakemaan professorinvirkaa sen avoimeksi tultua. Mechelinille tämä oli tuntuva taloudellinen uhraus, koska hänen silloin oli pakko luopua paljon parempipalkkaisesta toimestaan Yhdyspankissa, mutta hän päätti siitä huolimatta noudattaa kehotusta. Yhdyspankin hallinto ei häntä mitenkään tahtonut menettää, ja muuan pankin kannattajapiirin lähetystö saapui hänen luokseen saadakseen hänet luopumaan aikeestaan. Pankin silloisen johtajan August Törnqvistin täytyisi kivulloisuuden tähden luultavasti pian erota, ja Mechelinille tarjottiin hänen paikkansa, minkä ohessa palkka luvattiin korottaa 14,000:sta 24,000 markkaan. Mutta Mechelin pysyi kerran tekemässään päätöksessä, koska tunsi, ettei hän kuitenkaan voisi samalla mielenkiinnolla antautua pankkialalle kuin siihen toimintaan, johon avoimeksi joutunut yliopiston opettajapaikka viittasi.

Aika, joka hänelle suotiin valmistuakseen virkakelpoiseksi, jäi tosin varsin niukaksi, sillä kohta professorinvirkaa haettuaan täytyi hänen valtiopäiväin jäseneksi valittuna ottaa näihin osaa. Kesällä 1872 hän teki opintomatkan Tukholmaan ja Upsalaan, sairasteli kotimaahan palattuaan jälleen jonkin aikaa, mutta ehti kuitenkin ajoissa suorittaa säädetyt opinnäytteet. Tammikuussa 1873 hän julkaisi sen väitöskirjan, "Svenska riksrådets statsrättsliga ställning från Gustaf I till 1634", joka tuotti hänelle lakitieteenlisensiaatti- ja -tohtoriarvon. Tehtyään samana vuonna matkan Berliniin ja Wieniin, missä hän kirjoitteli matkakirjeitä Dagbladiin, mutta etupäässä tutki vastaperustettujen liittovaltojen, Saksan valtakunnan ja Itävalta-Unkarin valtiollisia ja oikeudellisia oloja, julkaisi hän syyskuussa opinnäytteenä professorinvirkaa varten väitöskirjan "Om statsförbund och statsunioner, första häftet." Valtiolla, sanotaan teoksessa, on semmoisenaan suvereniteetti, sikäli että sillä on oikeus päättää omista asioistaan. Mutta suvereniteetti voi olla osittainen, kuten valtiounionissa, missä toinen valtio vain toisen yhteydessä määrää ulkopolitiikkansa tahi missä tämän määrää jokin yhteenliittyneiden valtioiden yhteinen laitos. Tutkimuksen tarkoituksena on esittää nykyajan tärkeimpäin valtiounionien valtiosääntöjen peruspiirteet, ja näistä tekijä erikoisesti tekee selkoa Pohjoisamerikan Yhdysvaltojen valtiosäännöstä. Hän sanoo aikovansa näissä tutkimuksissa lopuksi ottaa tarkastaakseen kysymyksen Suomen ja Venäjän keisarikunnan keskinäisestä valtiollisesta asemasta, mikä aikomus ei kuitenkaan tässä teoksessa toteutunut, syystä että ensimäiselle viholle ei ilmestynyt jatkoa. Muissa teoksissaan hän sitä vastoin on laajasti ja perusteellisesti käsitellyt tätä kysymystä. Siinä väitöstilaisuudessa, jossa vastamainittua teosta tarkastettiin, Mechelin piti alustavan esitelmän "kansainvälisistä sovinto-oikeuksista", mikä osottaa hänen huomionsa jo tähän aikaan kiintyneen aatteeseen rauhantilan pysyttämisestä valtojen kesken oikeuden pohjalla, jonka aatteen innokkaana esitaistelijana hän myöhempänä elinaikanaan esiintyi. Mainitussa esitelmässä, joka on julkaistuna Lainopillisen Yhdistyksen aikakauskirjassa, sanotaan: Kansainvälistä oikeustilaa täytyy pitää heikkona ja uhanalaisena, niin kauan kuin kansainoikeudelliset perusaatteet eivät ole velvoittavana ja noudatettavana lakina kaikille valtioille, suurille ja pienille, niiden keskinäisissä suhteissa — niinkauan kuin oikeuden voimaansaattamiskeinona vain poikkeustapauksissa on muu kuin sota. Valitettavasti täytyy kansainoikeuden sekä käytännössä että teoriassa vielä tunnustaa sota luvalliseksi keinoksi valtioiden saattaessa oikeuksiaan voimaan. Mutta silti ei ole epäoikeutettua pyrkiä siihen, että sotien oikeutus rajoitetaan yhä ahtaampaan, niin että niitä vihdoin pidetään rikoksena kansainoikeutta vastaan. — Tekijä viittaa siihen, että Englannin parlamentissa oli tehty ehdotus pysyväisen sovinto-oikeuden perustamisesta ratkaisemaan valtioiden välisiä riitoja ja että parlamentin enemmistö oli kannattanut tätä aatetta. Sellainen valtioiden riitakysymysten lykkääminen kansainväliseen sovinto-oikeuteen on saatava pakolliseksi ja tulee olla olemassa kansainvälinen kirjoitettu laki. Kansainvälisellä sovinto-oikeudella tulee olla toimeenpanovaltakin. Sotia on mikäli mahdollista ainakin rajoitettava.

Mechelinin pidettyä syksyllä 1873 suomenkielisenkin näyteluennon ja hänen molempain kilpahakijainsa, W. Lavoniuksen ja W. Enebergin, peruutettua hakemuksensa nimitettiin hänet helmikuun 14 p:nä 1874 kameraali- ja politialainopin sekä valtio-oikeuden professorinvirkaan.

IV LUKU.

1874-1882.

Opettaja- ja tieteellinen kirjailijatoimi. Komiteain jäsenenä, kunnallismiehenä. Keisarivierailu, aateloiminen, 1877-78 vuoden valtiopäivät. Liberaalinen ohjelma. Keisari Aleksanteri II:n kuolema. Muutoksia Suomen hallituksessa. 1882 vuoden valtiopäivät.