* * * * *

Maamme sisäisiin puoluesuhteisiin olivat valtiollista itsemääräämisoikeuttamme vastaan suunnatut hyökkäykset omansa aikaansaamaan muutoksia. Jo 1890-luvun alussa oli alkanut muodostua "nuorsuomalainen" ryhmä, joka valtiollisissa ja yhteiskunnallisissa kysymyksissä asettui vapaamielisemmälle kannalle kuin n.k. "vanhasuomalainen", Yrjö-Koskisen johtama ryhmä, ja jonka äänenkannattajana oli Päivälehti. Kun v. 1898 venäläistyttämisjärjestelmä Bobrikoffin johdolla uudestaan pantiin käytäntöön entistä voimakkaammin, kärjistyivät suomalaisen puolueen molempain ryhmäin välit, mistä oli seurauksena puolueen täydellinen hajaannus kahdeksi puolueeksi erilaisine valtiollisine ohjelmineen. Vanhasuomalainen puolue, joka jonkin aikaa oli näyttänyt irtaantuvan Yrjö-Koskisesta, kokoontui ennen pitkää uudestaan hänen lippunsa alle ja omaksui myöntyväisyyspolitiikan, jonka niin ruotsalainen kuin nuorsuomalainenkin ryhmä hylkäsivät. Puoluehajaannus ilmeni toisinaan muodossa, joka valitettavasti oli omansa entistä enemmän vaikeuttamaan yhteistoimintaa niissäkin kysymyksissä, joissa mielipiteet eivät olleet aivan niin eriäviä kuin ehkä näytti. Mechelin oli niitä, joiden mielestä silloisissa oloissa oli mikäli mahdollista vältettävä kaikkea, mikä saattoi edistää sisäistä hajaannusta. Yksissä neuvoin K.F. Ignatiuksen kanssa hän laati ohjelman sellaiseksi puolueiden ja ryhmäin välisten suhteiden järjestämiseksi, joka olisi omansa estämään auttamatonta hajaannusta ja saattamaan yhteistyön mahdolliseksi sillä alalla, joka oli pidettävä pääasiana, valtiollisen itsehallintomme turvaamisessa. Niidenkin henkilöiden, joiden valtiollisia mielipiteitä ei täysin voinut hyväksyä, oli, selvien vastatodisteiden puutteessa, edellytettävä pohjaltaan toimivan isänmaallisessa mielessä; oli sentähden vältettävä toistensa vaikuttimien mustaamista. Kirjalliseen muotoon laadittuna sekä erinäisten eri valtiollista kantaa olevain kansalaisten tarkastamana ja hyväksymänä tätä ohjelmaa keväällä 1901 levitettiin laajalti maahamme. Valitettavasti ei kuitenkaan onnistuttu siinä määrin, kuin ohjelman laatijat olivat halunneet ja toivoneet, poistaa erimielisyyden syitä. Puoluevastakohdat, keskinäinen epäluulo ja vastenmielisyys olivat päässeet juurtumaan liian syvälle.

Uusi asevelvollisuusasetus, joka pääasiallisesti oli 1899 vuoden armollisen esityksen mukainen ja kokonaan poikkeava valtiosäätyjen hyväksymästä, annettiin heinäkuun 12 p:nä 1901 ja julkaistiin senaatin toimesta. Tämän johdosta pidettiin elokuun 3 p:nä suuri kansalaiskokous Turholman tilalla kauniissa metsikössä Helsingin itäisessä saaristossa sijaitsevalla Degerön saarella. Puhetta johti Mechelin. Päätettiin panna toimeen uutta lainvastaista asetusta vastustava adressi, jonka valtiopäivämiehet ja mahdollisimman lukuisat muut kansalaiset allekirjoittaisivat. Niinikään keskusteltiin ehdotuksesta, ettei papisto lukisi kirkoissa julki uutta asetusta, mutta tätä ehdotusta vastustettiin pappistaholta ja se raukesi. Toimituskomitea valittiin adressia laatimaan, ja siihen valittiin tietenkin Mechelin. Adressiin tuli lähes puolen miljoonaa allekirjoitusta ja se annettiin senaatin talousosastoon, joka sen toimitti korkeimpaan paikkaan, mistä annettiin päätös, ettei se ansainnut huomiota.

Vuoden loppupuolella hajotettiin Suomen sotaväki, paitsi kaartinpataljoonaa, joka hajoitettiin vasta 1905. Kasarmit, kiväärit ja muut sotatarpeet takavarikoitiin tänne komennettujen venäläisten sotaväenosastojen varalle. Suomen sotaväen ohessa lakkautettiin Haminan kadettikoulu. On helposti käsitettävissä, että tämän laitoksen lakkauttaminen vaikutti syvästi Mecheliniin, jossa monta iloista nuoruudenmuistoa oli siihen liittynyt. Vuosina 1902-1904 toimitettiin asevelvollisuuskutsunnat uuden asetuksen mukaan, jolloin, niinkuin tunnettu, useat kunnat kieltäytyivät valitsemasta kutsuntalautakuntain jäseniä ja suuri joukko laittomasti kutsuttuja jäi kutsuntaan saapumatta. Yksimielistä ei tämä menettely kuitenkaan ollut, mihin osalta olivat syynä ne ponnistukset, joita vanhat suomalaiset, varsinkin Yrjö Koskinen julkaisemassaan kehotuksessa, tekivät taivuttaakseen kutsuttuja noudattamaan käskyä, osalta myös pappien menettely, heistä kun useimmat taipuivat kirkoissa kuuluttamaan asevelvollisuusasetuksen.

Kesällä ja syksyllä 1902 julkaistiin erinäisiä virastoja ja virkamiehiä koskevia asetuksia, joiden kautta heidät, vastoin voimassa olevia lakeja, saatettiin kokonaan päällysmiehistään riippuviksi, niin että nämä voivat mielensä mukaan virasta erottaa alempiaan, vieläpä tuomarejakin. Toisaalta kumottiin kansalaisten oikeus kanteen nostamiseen virkamiehiä vastaan laittomain toimenpiteiden johdosta, siihen kun tästä lähin vaadittiin ylempäin viranomaisten ja viimeiseltä kenraalikuvernöörin lupa. Suomalaisiin virkoihin kävi nimittäminen maamme lakeihin perehtymättömiä Venäjän alamaisia, asetukset oli julkaistava alkuperäisinä venäjäksi "paikalliskielisine" käännöksineen j.m.s. Näitä säännöksiä alettiin ennen pitkää panna toimeenkin erottamalla useita kenraalikuvernöörille vastenmielisiä virkamiehiä.

Maassamme vallitseva kiihtynyt mieliala, jota ei saanut julkisesti ilmaista, pyrki purkautumaan lukuisissa kansalaiskokouksissa. Sittenkun oli pidetty pienempiä valmistavia kokouksia, joiden toimesta oli laadittu uusien asetusten tarkoitusta ja merkitystä selvitteleviä kirjoituksia, pidettiin marraskuun 12 p:nä Helsingissä yleinen kokous, johon otti osaa kansalaisia eri puolueista ja maamme eri osista, niiden joukossa lukuisia yhteisen kansan miehiä. Alustavassa esitelmässä Mechelin huomautti myöntyväisyyspolitiikan tuottamasta vaarasta, sen avulla kun vallitseva järjestelmä pääsisi juurtumaan ja laillisiin oloihin palautumisen toiveet hälvenisivät. Laittomuuden vastustamista oli sentähden jatkettava, mutta intoilematta ja maltillisesti. Meidän oli mahdollista suostua eräisiin myönnytyksiin ja uhrauksiin, mutta sillä ehdolla että ne tehtiin laillista tietä ja valtiosäätyjen suostumuksella. — Pari tähän suuntaan käyvää kirjoitusta esitettiin kokouksessa ja hyväksyttiin yksimielisesti, minkä ohessa päätettiin levittää niitä kaikkeen maahan. Sen lisäksi päätettiin kokouksen mielipiteenä lausua, että passiivista vastarintaa perustuslain vastaisia toimenpiteitä vastaan oli järkähtämättä jatkettava, kunnes laillinen järjestys oli palautunut, virkamiesten oli kunkin kohdastaan pidettävä kiinni laista ja yhteiskuntajärjestyksemme perustuksena olevista periaatteista ja yhteiskunnan oli mahdollisuutta myöten avustettava siten ahdinkoon joutuvia virkamiehiä.

Hallitus, joka ennen pitkää havaitsi tähänastiset toimenpiteensä tarkoitukseensa riittämättömiksi, ryhtyi vieläkin väkivaltaisempiin keinoihin. Huhtikuun 15 p:nä 1903 julkaistiin keisarillinen asetus "valtiollisen järjestyksen ja yleisen rauhan säilyttämisestä" Suomessa sekä kenraalikuvernöörin toimintaohjeet, jotka antoivat hänelle kolmeksi vuodeksi diktaattorivallan, joka salli hänen maassamme tehdä miltei mitä halusi.

Jo tämän jälkeisinä lähipäivinä käytti Bobrikoff uutta valtuuttansa lähettämällä maanpakoon useita Suomen kansalaisia. Näitä oli Mechelinkin. Hän oli matkalla Tukholmassa, kun sikäläinen Venäjän lähettiläs Butzow kortilla antoi hänelle tiedon, että hänen oli kielletty palaamasta kotimaahan ja että, jos hän tämän rikkoisi, seurauksena olisi karkoitus Venäjälle. Samalla ilmoitettiin hänelle, että se 12,000 markan vuotuinen elinkautiseläke, jonka hän oli kantanut senaatista erottuaan v. 1890, oli lakkautettu. Helsingissä ryhdyttiin samaan aikaan siihen omituiseen toimenpiteeseen, että Mechelinin muotokuva, joka oli ripustettuna kaupunginvaltuuston kokoussalin seinälle, korkeain viranomaisten käskystä sieltä poistettiin ja pantiin kätköön poliisikamarin ullakolle. Maanpakolaisuuden tultua peruutetuksi kuva otettiin sieltä pois ja asetettiin entiselle paikalleen.

VIII LUKU.

1903-1905.