Maanpakolaisena. Bobrikoffin ja Plehwen murha. Asema Venäjällä. Järjestelmä lievenee. 1904 vuoden valtiopäivät. Maasta karkotettujen paluu. Suurlakko. Marraskuun-julistuskirja, laillisuus palautettu.
Maanpakolaisuutensa aikana Mechelin, samaten kuin useimmat hänen onnettomuustoverinsakin, oleskeli enimmäkseen Tukholmassa. Hänen maanpakonsa katkeruutta kuitenkin lievensi se seikka, että hänen puolisonsa ja tyttärensä lähtivät hänen luokseen lohdutukseksi ja avuksi, mikä olikin sitä tarpeellisempaa, kun tuohon aikaan alkoi ilmetä arveluttavia oireita, että hänen terveytensä oli pilalla. Hänen oli muun muassa kestettävä vaikea leikkaus, joka pelasti hänen henkensä.
Tukholmassa oleskeleville maanpakolaisille osotettiin ruotsalaisten taholta monin tavoin myötätuntoa ja ystävällisyyttä. Professori K. Warburgin antaman tiedon mukaan oli Mechelin usein Tukholmassa toimivan "Idun"-seuran vieraana ja nähtiin hänet aina siellä, missä hänen vanhalla ystävällään Harald Wieselgrenillä oli paikkansa, ja heidän kuultiin vilkkaasti, usein leikillisesti keskustelevan. Tuon tuostaan kokoontuivat maanpakolaisetkin yhteiseen seurusteluun, toisinaan jonkin isänmaallisen muiston johdosta, esimerkiksi Runeberginpäivänä 1904. Mechelin, joka aikaisemmin erinäisissä tilaisuuksissa oli päässyt kuningas Oskarin puheille ja silloin saanut ystävällisen kehotuksen uudistaa käyntinsä sekä kerran oli kuninkaalta itseltään saanut hänen muotokuvansakin omakätisine nimikirjoituksineen, katsoi helposti käsitettäväin arkaluontoisten syiden estävän häntä karkoitusaikana käymästä vierailulla.
Tietenkin kiinnittivät Suomen valtiolliset kysymykset maanpakolaisten mieltä. Kun Venäjän keisari puolisoineen syksyllä 1903 pitemmän aikaa oleskeli Hessenin Darmstadtissa, päättivät karkoitetut antaa keisarille kirjelmän, jossa esiintuotiin Suomessa noudatetun hallitusjärjestelmän vahingolliset seuraukset ja sen muutoksen suotavuus. Kolmimiehinen lähetystö matkusti Darmstadtiin viemään kirjelmää, josta ei kuitenkaan ollut toivottua tulosta. Tietysti eivät kirjelmän allekirjoittajat itsekään uskoneet yrityksestään olevan mitään välitöntä seurausta, mutta he olivat kuitenkin katsoneet velvollisuudekseen tehdä voitavansa. [Tästä käynnistä Plehwen luona katso "Murrosajoilta" vihot III ja IV s. 169 ja seur.]
Jo ennen maasta karkoitustaan oli Mechelin alkanut kirjoittaa teosta, jonka hän valmisti Tukholmassa ja joka ilmestyi 1903. Sillä on nimenä "Suomen itsehallinto ja perustuslait", ja siinä arvostellaan Pietarin yliopiston entisen professorin N.D. Sergejeffskin v. 1902 julkaisemaa, Suomen kysymystä käsittelevää lentokirjasta. Mechelinin arvostelu on oikeastaan tarkoitettu venäläisten luettavaksi, mutta julkaistiin myös ruotsiksi ja suomeksi. Kun Sergejeffski oli oikeusoppinut, olisi sopinut odottaa hänen teoksensa olevan sisällykseltään asiallisen, mutta, niinkuin Mechelin kohta kohdalta osottaa, näin ei läheskään ole laita. Päinvastoin on Sergejeffskin kirjasen ominaisuutena sama tietojen epäluotettavuus, sama käsityksen kierous ja puolueellisuus kuin muidenkin venäläiseltä taholta maatamme vastaan suunnattujen hyökkäysten. Erään lainoppineen auktoriteettimme, vapaaherra R.A. Wreden, arvostelun mukaan on Mechelinin puheenalainen teos "hänen loistavimpia iskujaan Suomen oikeustaistelussa" [R.A. Wrede, Muistopuhe Mechelinistä pidetty Suomen Tiedeseuran vuosijuhlassa toukokuun 25 p:nä 1914. s. 11.] Erittäin selvästi osotetaan tässä teoksessa, ettei Venäjän kiihkokansalliselta ja virkavaltaiselta taholta valtiosääntöämme vastaan suunnattu kumouspolitiikka suinkaan ole ollut Venäjän todellisten etujen vaatima. Puolustautumisemme näiltä hyökkäyksiltä ei, niinkuin on väitetty, ole johtunut vihamielisyydestä Venäjää kohtaan, vaan on "velvollisuus omaa maatamme ja niitä sukupolvia kohtaan, jotka vastedes elävät tässä maassa ja jatkavat Suomen kansan rauhallista sivistystyötä".
Vastamainittu, Darmstadtissa hallitsijalle annettu kirjelmä oli muun muassa viitannut erääseen Venäjän sisäasiainministerin, Suomen ministerivaltiosihteerin v. Plehwen laatimaan, useissa Europan sanomalehdissä julkaistuun kirjoitukseen, jossa hän oli koettanut puolustaa Venäjän Suomi-politiikkaa. Lähimpänä aiheena Plehwen kirjoitukseen oli, että englantilainen rauhanystävä Stead aikakauslehdessään Review of reviews oli tehnyt Plehwelle mainittua sekä Englannissa että muissa maissa paheksumista herättänyttä politiikkaa koskevan välikysymyksen. Plehwen vastauksen sisällys saattoi Mechelinin laatimaan ja julkaisemaan "Herr von Plehwe och den finska frågan" nimisen kirjasen, joka ensin ilmestyi 1903 vuoden lopussa ranskaksi kirjoitussarjana "L'Indépendence belge" lehdessä, ja ruotsiksi käännettynä 1904. Mechelin osottaa Plehwen puhuneen joutavia esimerkiksi selittäessään, että Venäjän hallitusta oli sen Suomi-politiikassa ohjannut pyrkimys "sovitella yhteen valtakunnan yhteisiä kohtaloita ohjaavaa itsevaltiutta ja paikallisen itsehallinnon periaatteita, vakavammin rajoittamatta jälkimäisen oikeutta". Ikäänkuin itsevaltius olisi sovitettavissa sellaiseen itsehallinto-oikeuteen kuin Suomella on, jonka päätunnusmerkkinä on, ettei lakeja voida säätää Suomen kansan omain edustajain antamatta siihen suostumustaan! Ja ikäänkuin eivät Suomen itsehallinnon periaatteiden rajoitukset olisi olleet "vakavinta" laatua!
Kotimaassa kiertelevän huhun johdosta, että karkoitetut olivat muuttaneet valtiollista kantaansa ja aikoivat armahdustietä anoa saada palata, laadittiin ja levitettiin heidän allekirjoittamansa selitys, että he laittomuusjärjestelmään nähden edelleenkin pitivät passiivista vastarintaa ainoana Suomen kansalaisille oikeana periaatteena.
Tukholmassa oleskellessaan Mechelin eräiden venäläisten vapaudentaistelijain kehotuksesta laati ehdotuksen Venäjän valtiosäännöksi. Tämä ehdotus, jonka on katsottu osottavan melko tarkkaa Venäjän olojen tuntemusta, lienee muun muassa sisältänyt säännöksiä erinäisille valtakunnan osille myönnettävästä itsehallinnosta, joka ei kuitenkaan olisi loukannut valtakunnan yhtenäisyyttä.
Sanomalehtiemme selostelussa eräästä herra Menstschikoffin teoksesta, joka käsitteli Venäjän salaista poliisilaitosta Europassa, on mainittu, että Tukholmassa toimiva "suomenmaalainen santarmisto" v. 1903 oli antanut tiedon että sikäläiset karkoitetut suomalaiset olivat muodostaneet "keskuksen", joka oli päättänyt "olla arastelematta valtiollista murhaakaan" ja perustaa kaiken toivonsa Venäjän kumouspuolueeseen, sekä että tämän keskuksen johtajana oli itse Mechelin. Itse pitää Menstschikoff täydellä syyllä mielettömänä tätä Mechelinin laittamista terroristipäälliköksi. Todella mikään ei ollut sen vieraampaa koko hänen olemukselleen. Hän vihasi väkivallantekoja. Sen vuoksi hän ei ollut myötätuntoinen sille äärimäisiä keinoja kannattavalle suunnalle, jota Suomessa ajoi "aktivistien" nimellä kulkeva ryhmä ja jonka tarkoitusperiä tarkemmin selitettiin syksyllä 1904 täällä levitetyssä julistuksessa. Vastamainittu, Venäjän salaista poliisilaitosta käsittelevä teos sisältää muun muassa Venäjän poliisiosaston ulkomaisen toimiston päällikön Ratajeffin kertomuksen siitä "Venäjän kumouksellisten ja vastustusryhmäin neuvottelukokouksesta, joka Suomen vastustuspuolueen eräiden jäsenten toimesta pidettiin Parisissa syyskuun 30—lokakuun 8 p:nä 1904 ja jossa keskusteltiin yhteisistä vastustustoiminnan keinoista". Ratajeffin väitteen mukaan olisi tämä kokous pidetty Mechelinin luona. Herra Menstschikoff sanoo tätä väitettä "ilmeiseksi valheeksi". Eikä voi epäilläkään että näin on laita. Vaikka Mechelin siihen aikaan lieneekin ollut Parisissa ja jonkin verran ottanut osaa mainittuihin keskusteluihin, on hänen toimintansa siinä varmasti tarkoittanut estää Suomen sekottamista kumoushankkeisiin. Suomelle oli tarpeen säilyttää ja, missä sitä oli loukattu, saattaa entiselleen laillinen järjestys; siksi ei sen tullut itsensä antautua vallankumouksen tielle. On kieltämätöntä, että Mechelin oli "hallituksen vastustajia", mutta meikäläisissä oloissa oli hallituksen vastustaja "kumouksellisen" vastakohta; pikemmin on hallituksen kantaa pidettävä kumouksellisena, s.o. yhteiskuntajärjestystä kumoavana.
Mechelinin kantaa kuvaava on eräässä venäläisessä lehdessä julkaistu kuvaus, jonka laatija muiden mukana sattui olemaan hänen seurassaan, kun Tukholmaan saapui sanoma Helsingissä tapahtuneesta Bobrikoffin murhasta. Uutinen herätti hämmästystä ja Mechelin tiedusteli puhelimitse asiata tarkemmin ystävältään, Ruotsin ulkoasiain ministeriltä. Ministeri totesi asianlaidan, ja kyynelsilmin Mechelin lausui: "Kas siinä, mihinkä on saatettu Suomi, joka tähän asti ei ole mitään tiennyt hirmutöistä ja verestä."