Kotimaan oloissa kuitenkin tapahtui 1904 vuoden kuluessa käänne. Venäjän-Japanin sota syttyi, ja sen tapahtumat vahvistivat Venäjän hallituksenvastaista liikettä. Helsingissä Bobrikoff sai Schaumanin kädestä surmansa kesäkuun 16 p:nä, Pietarissa kaatui Plehwe muutamaa viikkoa myöhemmin. Uusi kenraalikuvernööri, ruhtinas Obolenski, joka syyskesällä saapui Helsinkiin, asettui Pietarista saamainsa vaihtelevain vaikutelmain johdosta epävarmalle ja horjuvalle kannalle. Hän ei osottautunut aivan kuuroksi kehotuksille noudattamaan sävyisämpää politiikkaa kuin edeltäjänsä. Sanomalehdistön sortoa lievennettiin jonkin verran. Syyskesällä julkaistiin käsky lakimääräisten valtiopäiväin kutsumisesta koolle joulukuussa. Marraskuun 1 p:nä 1904 asetettiin Pietarissa komitea, puheenjohtajana todellinen salaneuvos Tagantseff sekä jäseninä 6 venäläistä ja 6 suomalaista, valmistelemaan kysymystä valtakunnanlainsäädännön ja Suomen erikoisen lainsäädännön välisten rajain määräämisestä. Eräät komitean venäläiset jäsenet eivät olleet aivan taipumattomia osittain suostumaan suomalaisten vaatimuksiin. Ennen pitkää ilmeni kuitenkin komitean venäläisen ja suomalaisen ryhmän välillä, varsinkin sotilaskysymyksessä, mielipiteiden eriäväisyyksiä, jotka eivät olleet soviteltavissa, minkä tähden keskustelut jäivät tuloksettomiksi.
Joulukuun 2 p:nä, valtiopäiväin ollessa ovella, sisälsi Helsingissä ilmestyvä virallinen lehti tiedonannon, että Hänen Majesteettinsa oli suvainnut sallia niiden maasta karkotettujen, jotka laillisessa järjestyksessä oli valittu valtiopäivämiehiksi tahi olivat aatelissukujen päämiehiä, palata kotimaahan. Kun Mechelin kuului jälkimäiseen ryhmään, palasi hän muutamain muiden karkotettujen kera Helsinkiin, missä joulukuun 5 p:nä yleisö riemuiten tervehti heidän paluutaan. Juhlallinen vastaanotto tapahtui säätytalolla ja illemmällä pidettiin seurahuoneella juhla, jossa Suomen kansalaisten ilontunteet sekä tunnustus ja ihailu niitä kohtaan, jotka horjumatta olivat kärsineet isänmaan puolesta, monella tavoin purkautuivat ilmoille. Seuraavan vuoden alussa saivat muutkin karkoitetut palata. Mechelin, jolta, niinkuin jo mainittiin, oli maanpakoon joutuessaan laittomasti riistetty hänelle entisenä senaattorina tuleva eläke, katsoi, kuten muutkin saman kohtelun alaisiksi joutuneet, olevansa oikeutettu vaatimaan sitä takaisin. Ei tietysti ole epäilemistäkään, että tässä Mechelinin luontoiselle, milloinkaan omaa voittoa pyytämättömälle miehelle, oli määräävänä vaikuttimena laittoman teon poistamisen halu eikä suinkaan oma etu.
Valtiopäivillä, jotka avattiin joulukuun 9 p:nä, Mechelin taaskin tuli johtavaan asemaan. Hänet valittiin puhemiesneuvoston jäseneksi sekä valtio-, erityisen valitus- ja toimitusvaliokunnan puheenjohtajaksi. Näiden valtiopäiväin tärkein tulos oli laillisten olojen täydellistä palauttamista tarkoittava n.s. "suuri anomus". Sitä käsiteltiin erityisessä valitusvaliokunnassa, jossa sen laatiminen oli pääasiallisesti Mechelinin toimena. Valtiosäädyt hyväksyivät sen yksimielisesti vuoden viimeisenä päivänä. Anomuksessa lausuttiin muun muassa: "Maassa jossa, niinkuin Suomessa, sukupolvi toisensa jälkeen on kasvanut ja elänyt siinä tietoisuudessa, että laki on sekä valtiovallan että yksityisten yhteiskunnan jäsenten toiminnan ohjeena, tuntuu aivan kuin perinjuuriselta yhteiskunnan mullistamiselta, kun hallitus, jonka tärkeimpänä tehtävänä tulisi olla lakien voimassa pitäminen, itse järkyttää laillista järjestystä. Vuonna 1899 alkaneen hallitussuunnan onnettomat vaikutukset ovat näyttäytyneet monin tavoin sekä yhteiskunnallisessa toiminnassa että yksityiselämän eri aloilla. Suomen kansa on joutunut pelottavan ankaraan velvollisuuksien ristiriitaan. Ja järjestelmän seurauksena on ollut: yleinen epävarmuus kalliisiin personallisiin oikeuksiin nähden, hyvän hallinnon höltyminen ja turmeltuminen, aiheellinen pelko että lainkäyttökin, tämä yhteiskunnan tehtävistä vanhin ja ensimäinen, on saava pahan vamman, kova omantunnon tuska useilla niillä, jotka ovat luettavat yhteiskunnan kunnioitettavimpiin aineksiin, joko he sitten ovat saattaneet äänensä kuuluviin tahi kärsineet hiljaisuudessa; sekä toisaalla leviämistään leviävä siveellinen rappeutuminen ja turmelus sekä onnenonginta, jotka ovat päässeet rehottamaan kovan ahdistuksen vallitessa toisissa piireissä; rikosten lisääntyminen paikkakunnilla, missä poliisivoimaa on tuntuvasti enennetty sekä selvästi havaittava lain ja oikeuden kunnioituksen väheneminen." — Anomus päättyy lyhyeen selontekoon niistä toimenpiteistä, jotka olivat tarpeen laillisen järjestyksen palauttamiseksi, ja pontena on alamainen anomus, että näihin toimenpiteisiin ryhdyttäisiin.
Valtiopäivämiesten yksityisessä kokouksessa tehdyn päätöksen mukaisesti kävi Mechelin professori Otto Donnerin ja pankinjohtaja Felix Heikelin kera tammikuulla 1905 Pietarissa ruhtinas Obolenskin puheilla koettamassa hankkia suotuisaa vastausta "suureen anomukseen". Mechelin antoi omasta ja molempain toveriensa puolesta ruhtinaalle kirjelmän, jossa huomautettiin valtiosäätyjen lausumain toivomusten osin olevan sellaisia, jotka kävi nopein toimenpitein välittömästi toteuttaminen, osin sellaisia, joiden toteuttaminen kysyi aikaa. Suomen asevelvollisuuskysymys oli ratkaistava aikaa kysyvän lainsäädännön avulla, mutta ennenkuin tämä työ ehdittäisiin suorittaa, olisi 1901 vuoden laittoman asevelvollisuusasetuksen sovelluttaminen lakkautettava. Sillä välin voisi Suomi, niinkuin silloinen vanhasuomalainen senaatti oli ehdottanut, suorittaa vuotuisen rahamäärän, esimerkiksi kymmenen miljoonaa markkaa vuosittain, edellyttäen että valtiopäivät siihen suostuisivat. 1903 vuoden diktatuuriasetus ja muut lainvastaiset väliaikaiset säädökset kävisi heti kumoaminen. Kysymys, miten lakeja oli oikeudenmukaisesti säädettävä asioista, jotka koskivat sekä Suomen että keisarikunnan etuja, joka kysymys oli käsiteltävänä Tagantseffin komiteassa, vaati aikaa ja oli huolellisesti valmisteltava, Suomenkin oikeutta huomioon ottaen.
Venäjän ministeriä Witteäkin kävi Mechelin puhuttelemassa näistä asioista. Kävi ilmi, ettei Venäjän päätösvaltaisissa piireissä oltu aivan taipumattomia asevelvollisuuskysymyksen ratkaisuun tahi asetuksen sovelluttamisen lykkäykseen Suomen myöntämää rahallista korvausta vastaan. Meillä katsottiin perustuslaillisissa piireissä tämän ehdotuksen ansaitsevan harkintaa; rahallinen korvaus oli valtiosäätyjen kuitenkin myönnettävä vain lähimmäksi varainhoitokaudeksi, ollen vastaisten valtiopäiväin asia uudistaa suostunta olosuhteiden mukaan.
Näistä asioista neuvoteltaessa Venäjän pääkaupungissa, missä Mechelin kävi useita kertoja, oli ruhtinas Obolenski muun muassa vaatinut, että Suomen viranomaisten olisi Venäjälle luovutettava jälkimäisestä maasta Suomeen saapuneet valtiolliset rikoksentekijät. Mechelin ja Donner olivat käydessään ruhtinaan puheilla tähän vastanneet, että tässäkin kohden tulisi Suomen voimassa olevia lakeja siellä noudattaa ja että, jos mainituissa laeissa sellainen luovuttaminen oli säädetty, sitä oli noudatettava. He eivät tahtoneet kieltää, että maamme viranomaisilla todella eräin ehdoin oli sellainen velvollisuus. Kun tämä tuli tunnetuksi, tehtiin Suomen aktivistipuolueen äänenkannattajassa "Frihet"-lehdessä ja sosialistisissa julkaisuissa hyökkäyksiä Mecheliniä ja Donneria vastaan, jotka muka kokonaan olivat kieltäneet meidän ja Venäjän vapaustaistelijain yhteiset edut. Perustuslailliset lakimiehemme, jotka ottivat kysymyksen perinpohjaisen harkinnan alaiseksi, pitivät sitä vastoin mainittujen molempain herrain lausuntoa oikeana. Oma lakimme ja valtiollinen asemamme keisarikuntaan nähden ovat sellaiset, että henkilöt, jotka jälkimäisessä maassa tekevät sikäläisten lakien vastaisia tekoja, eivät saa päästä keisarikunnan lainkäytön ulottuvista lähtemällä Suomeen. Valtiolliset rikokset eivät ole tästä poikkeuksena. [Vrt. R. Hermanson, "Synpunkter i Frågan om ryska undersåtars utlämnande genom finska myndigheter åt ryska".] Useiden kansalaisten allekirjoittama vastalause Mecheliniä ja Donneria vastaan tehtyihin hyökkäyksiin julkaistiin sanomalehdissä. Katsomatta siihen, ettei Suomen kansan suinkaan tarvinnut tunnustaa olevansa yhteisvastuullinen kaikenmoisten venäläisten anarkististen kumouksellisten kanssa, joiden tekoja kaikkien sivistyskansain oikeustajunnan täytyi paheksua, ei sekään seikka, että Venäjän silloisen valtiojärjestyksen mukaan törkeiksi rikoksiksi katsottiin erinäisiä tekoja, joita länsimaisen oikeuskatsantotavan mukaan olisi arvosteltu lievemmin tahi kenties ei olisi pidetty ensinkään rikollisina, voinut vaikuttaa kysymykseen lainopilliselta kannalta katsottuna. Ja niin kauan kuin me itse keisarikunnan vallanpitäjiltä vakaasti vaadimme oikeusjärjestyksemme tunnustamista, tulisi tietysti meidän itsemmekin tarkoin noudattaa sitä silloinkin, kun se velvoitti meitä suostumaan Venäjän viranomaisten vaatimuksiin.
Maaliskuun 29 päivän illalla levisi Helsingissä sanoma, että "suureen anomukseen" oli osittain suostuttu esittelyssä, joka ei ollut tapahtunut tavallisessa järjestyksessä, vaan neuvottelukokouksessa, johon otti osaa sekä venäläisiä että suomalaisia jäseniä. 1901 vuoden asevelvollisuuslain sovelluttaminen oli toistaiseksi lakkautettu ja 1905 vuoden kutsunnat peruutettu sekä tuomarien virasta erottamista koskeva asetus kumottu; muita kohtia ei vielä ollut ratkaistu, mutta toivottiin esittelyä jatkuvan.
Samaan aikaan annettiin valtiopäiville hallituksen esitys kymmenen miljoonan markan suorittamisesta vuosittain Venäjän valtakunnanrahastoon avustukseksi sotilaallisiin tarkoituksiin. Valtiopäivät katsoivat olevan myöntäminen tämän suostunnan, kuitenkin vain vuodeksi.
Näiden valtiopäiväin käsiteltäviksi annettuja asioita oli hallituksen esitys porvaris- ja talonpoikaissäädyn äänioikeuden laajentamisesta. Perustuslakivaliokunta oli laatinut ehdotuksen mainittujen säätyjen äänioikeuden laajentamiseksi esityksessä ehdotettua tuntuvasti enemmäksi, äänioikeuden myöntämiseksi naisille y.m., mutta perustuslaillisella taholla oltiin sitä mieltä, että niin kauan kuin laillisia oloja ei ollut täydellisesti palautettu, puuttui säännöllisen valtiopäivätyön edellytyksiä eikä valtiosäätyjen sentähden tulisi tehdä lopullisia päätöksiä. Vaalioikeuden uudistuskysymys jäi valtiosäädyiltä sen vuoksi loppuun käsittelemättä, mikä muutamilla tahoilla, varsinkin yhteiskunnan syvissä riveissä, herätti suurta tyytymättömyyttä. Valtiosäädyt päättivät, koska täydellistä vastausta laillisuuden palauttamista koskevaan anomukseen ei ollut saapunut, anoa valtiopäiväin lykkäämistä syksyyn, ja Mechelin laati tämän sisältöisen kirjelmän luonnoksen. Mutta vastauksen sijasta tuli äkkiä ja odottamatta sanoma, että valtiopäivät oli päätettävä huhtikuun 15 p:nä, joten äänioikeuden uudistuskysymyksen loppuun käsitteleminen, vaikka valtiosäädyt olisivat sen tahtoneetkin käsitellä, oli käynyt mahdottomaksi. Ennen hajaantumistaan antoivat valtiosäädyt adressin, jossa pyydettiin laillisuuden täydellistä palauttamista suuren anomuksen mukaisesti.
Aatelin perustuslaillisten huhtikuun 16 p:nä seurahuoneella toimeenpanemissa yhteisissä erojaispäivällisissä, joissa säädyn jäsenet olivat miltei täysilukuisina saapuvilla, julkilausui vapaaherra Kr. von Alfthan säätyveljien kiitollisuuden ja ystävyyden tunteet Mecheliniä kohtaan. Tämä vastasi liikutettuna esittämällä eläköönhuudon Suomelle ja selitti oivallisessa puheessa sitä kantaa, jolle meidän oikeustaistelussamme oli asetuttava.