Ennen valtiopäivämiesten hajaantumista asettivat perustuslailliset ryhmät, ruotsalainen ja nuorsuomalainen, valtuuskunnan, jonka jäsenet valittiin kaikista neljästä säädystä, yhtä monta kumpaisestakin kieliryhmästä, seuraaviin valtiopäiviin asti tarkkaavaisesti seuraamaan valtiollisia tapahtumia ja ryhtymään olojen vaatimiin toimenpiteisiin. Mechelin valittiin valtuuskunnan puheenjohtajaksi, Donner varapuheenjohtajaksi.

Valtuuskunta, joka keskuudestaan asetti pienemmän toimikunnan, piti lukuisia kokouksia ja koetti parhaansa mukaan täyttää tehtävänsä. Se pani muun muassa toimeen suuren kansalaiskokouksen palokunnantalolla syyskuun 13 p:nä. Tässä tilaisuudessa oli aikomus keskustella useita tärkeitä, lähinnä seuraavain valtiopäiväin käsiteltäviä asioita sisältävästä ohjelmasta. Nämä kysymykset koskivat laillisen järjestyksen palauttamista, venäjän kielen poistamista Suomen hallinnosta, asevelvollisuusasiaa, elokuun 6/19 p:nä 1905 annettua keisarillista julistuskirjaa neuvoa-antavan valtakunnanduuman perustamisesta Venäjälle, johonka Suomikin ottaisi osaa valitsemalla edustajia, sekä vihdoin äänioikeuden laajentamista valtiopäivämiesvaaleissa ja laajaa eduskuntalaitoksen uudistusta. Kokouksessa oli saapuvilla lukuisa joukko henkilöitä kumpaakin sukupuolta; lukumäärä lienee lähennellyt tuhatta. Kokouksen avasi Mechelin tekemällä selkoa tilanteen vaatimuksista. Hän huomautti, että yhteinen työ maamme loukatun valtiosäännön suojelemiseksi oli yhdistänyt eri puolueryhmät perustuslailliseksi puolueeksi, ja että v. 1904 kokoontuneiden valtiopäiväin tunnuslauseena oli ollut: lain voima on palautettava. Hän huomautti yksimielisyyden tarpeellisuutta, vaikka tunnustikin, että "luja yhteenliittyminen oikeutemme suojaksi ei vaadi luopumaan eriävistä mielipiteistä sisäisissä kysymyksissämme. Mitä vaaditaan, on että puolueriidat heitetään sikseen, kunnes maamme oikeusasema Venäjään nähden on turvattu v. 1809 vahvistettujen periaatteiden mukaisesti." Mechelinin puheen päätyttyä alkoi kokouksen ohjelmaan otettujen kysymysten käsittely, professori Setälä puheenjohtajana. Mutta niistä oli ehditty käsitellä ainoastaan osa, kun saapui poliiseja, jotka ilmoittivat, että kokouksen oli kenraalikuvernöörin käskystä heti hajaannuttava. Kun kokous yksityisluontoisena katsoi olevansa laillisesti luvallinen, kieltäytyi se noudattamasta käskyä, mutta joukko sotamiehiä kivääreihin kiinnitettyine pistimineen marssi saliin ja karkoitti yleisön. Ennen kokouksen hajoamista ehti Mechelin kuitenkin ehdottaa, että annettaisiin kokouksen toimikunnan tehtäväksi panna vastalause tapahtunutta väkivallantekoa vastaan, jota ehdotusta tervehdittiin yleisellä hyväksymisellä. Vastalause laadittiin sittemmin ja annettiin prokuraattorille. [Katso tästä tarkemmin "Murrosajoilta" VII siv. 80 ja seur.]

* * * * *

Ainoastaan muutamaa viikkoa myöhemmin tapahtui Venäjällä valtiojärjestyksen mullistus. Japanin sodan vastoinkäymisten johdosta oli valtiollinen kiihtymys levinnyt koko valtakuntaan. Semstvojen jäsenet ja muut kansalaiset pitivät kokouksia, joissa vaadittiin kansalaisvapauden turvaamista ja kansanedustuslaitoksen käytäntöön ottamista. Talonpoikais- ja työläismellakoita ja lakkoja sattui useilla paikkakunnilla, Mustanmeren sotalaivoissa pantiin toimeen sotilaskapinoita. Hallitus päätti tehdä myönnytyksiä ja antoi elokuun 19 p:nä julistuskirjan valtakunnanduuman kokoonkutsumisesta, jonka toimivalta kuitenkin olisi oleva vain neuvoa-antavaa laatua. Mutta tämä ei tyydyttänyt vapaamielisiä; vaadittiin pitemmälle meneviä myönnytyksiä ja levottomuudet kävivät yhä laajemmiksi ja voimakkaammiksi. Yleisten lakkojen johdosta keskeytyi lokakuun lopulla 1905 liikenne Venäjän rautateillä, pääkaupungissa lopetettiin kaikki tehdastyö, yleiset laitokset lakkasivat toimimasta ja valta oli siirtymäisillään hallituksen käsistä jonkinlaiselle sosialistien ja muiden kumouspuolueiden jäsenistä muodostetulle neuvostolle.

Sanoma näistä tapahtumista herätti tietenkin Suomessa mitä suurinta hämmästystä ja nousi kysymys, miten meidän itsemme olisi meneteltävä. Kaupunkilais- ja maalaistyöväestön keskuudessa olivat sosialistiset aatteet lähinnä edellisinä vuosina levinneet odottamattoman nopeasti ja laajalle, ja tällä taholla haaveiltiin Suomen yhteiskunnallisten olojen kumousta sosialistiseen suuntaan Venäjällä odotettavana olevan samanlaisen kumouksen yhteydessä. Perustuslailliset, jotka eivät antautuneet tällaisiin haaveiluihin, arvelivat ajan otolliseksi jyrkästi kansanvaltaiseen suuntaan käyville valtiollisille uudistuksille. Mutta miten aikaansaada ne? Kumoustietäkö vai vanhain perustuslakiemme osottamin lainsäädäntökeinoin? Siitä eivät puolueet olleet yksimielisiä. Perustuslaillisten lähimpänä silmämääränä oli laillisen järjestyksen palauttaminen.

Sunnuntaina lokakuun 29 p:nä piti perustuslaillinen säätyvaltuuskunta kaupunginvaltuuston kokoussalissa Helsingin raatihuoneella kokouksen, johon muutamia muitakin henkilöitä kutsuttuina otti osaa. Mechelin johti kokouksessa puhetta. Päätettiin panna toimeen yleinen kansalaiskokous, jonka hyväksyttäväksi esitettäisiin, että hallitukselta vaaditaan laillisuuden palauttamista, nykyisen kotimaisen hallitushenkilökunnan poistamista ja toisten, kansan luottamusta nauttivain miesten nimittämistä heidän tilalleen sekä valtiopäiväin mahdollisimman pikaista koolle kutsumista. Eräs kokouksen osanottajista, sosialistijohtaja ja kaupunginvaltuusmies, puuseppä Perttilä, vaati perustuslaillisten ja pääkaupungin järjestyneen työväestön ryhtymistä yhteistoimintaan. Tähän suostuen päätti kokous asettaa 8-miehisen valtuuskunnan, jonka tuli toimia yhteisesti yhtä monen työväestön valitseman valtuutetun kanssa.

Maanantaina lokakuun 30 p:nä annettiin Pietarissa se keisarillinen julistuskirja, jolla Venäjän valtiomuoto muutettiin perustuslailliseksi. Valtakunnanduuma, jolla ei olisi vain neuvonanto-oikeutta, vaan päätösvalta lainsäädäntöasioissa, kutsuttaisiin koolle ja väestölle suotaisiin kansalaisvapauden järkkymättömät perusteet henkilökohtaisen loukkaamattomuuden periaatteen mukaisesti sekä omantunnon-, sanan-, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus.

Samana päivänä puhkesi meillä n.k. "suurlakko". Työväestön Helsingin rautatientorilla tekemän päätöksen mukaisesti keskeytettiin kaikki työ eri aloilla, rautatieliikenne lakkasi, tehtaat, ravintolat ja myymälät, ruokatavarakauppoja lukuun ottamatta, suljettiin. Sanomalehdet eivät ilmestyneet, pimeys vallitsi illoin kaupungin kaduilla. Ylioppilaat ja polyteknikot tekivät opintolakon, luennot ja harjoitukset keskeytettiin opettajain suostumuksella, samaten kouluopetus. Lakkasivatpa posti ja poliisilaitoskin toimimasta. Työväestön asettama keskuslakkokomitea otti huolekseen poliisin tehtävät ja valvoi lakon noudattamista kansalliskaartin, n.s. "punakaartin" avulla. Ylioppilaat ja polyteknikot puolestaan järjestivät eri suojeluskunnan, joka, niinkuin tunnettu, ei ollut parhaissa väleissä kansalliskaartin kanssa. Ei vain pääkaupungissa, vaan useilla muillakin paikkakunnilla maassamme pidettiin valtiollisia kokouksia, pantiin toimeen lakkoja ja keskeytettiin yhteiskunnan säännöllinen elämä.

Tällä välin perustuslaillinen säätyvaltuuskunta jatkoi toimintaansa laillisuuden palauttamiseksi. Lokakuun 31 p:nä pidettiin palokunnantalolla valtuuskunnan päätöksen mukaisesti suuri kansalaiskokous, jossa hyväksyttiin valtuuskunnan laatiman ehdotuksen mukainen ohjelma, minkä jälkeen lähetystö pantiin sitä viemään kenraalikuvernöörille. Työväen taholta saapui toinen lähetystö. Suuria väkijoukkoja kokoontui kenraalikuvernöörintalon edustalle, ja niille annettiin tieto vanhansuomalaisen senaatin erosta, jota tämä jo lakon alkamispäivänä oli päättänyt pyytää, koska oli havainnut, ettei sillä enää ollut laajain kansankerrosten luottamusta. Se oli samalla päättänyt tehdä alistuksen laillisten olojen palauttamisesta ja valtiopäiväin koolle kutsumisesta.

Samana iltana kokoontui kenraalikuvernöörin luokse hänen pyynnöstään sekä perustuslaillisen valtuuskunnan edustajia: Mechelin, R.A. Wrede, O. Donner, J. Grotenfelt, että vanhansuomalaisen puolueen edustajia: J.R. Danielson, H. Gebhard ja K.A. Brander. Ruhtinas Obolenski ilmoittaa Hänen Majesteettinsa olevan taipuvaisen suostumaan Suomen kansan valtiollisiin toivomuksiin ja kehottaa läsnäolevia lausumaan mielensä siitä, mitä olisi anottava. Mechelin esittää anottavaksi: perustuslainmukaisen järjestyksen täydellistä palauttamista valtiosäätyjen joulukuun 31 p:nä 1904 tekemän anomuksen mukaisesti; ylimääräisten valtiopäiväin koolle kutsumista joksikin päiväksi joulukuussa; yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteelle rakentuvaa eduskuntalaitoksen uudistusta tarkoittavan hallituksen esityksen antamista ylimääräisille valtiopäiville; valtiopäiväin oikeuttamista tarkastamaan hallituksen jäsenten virkatoimien laillisuutta; perustuslakien kehittämistä sananvapauden, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden säätämällä. Mechelinin ehdotusta kannattivat muut perustuslaillisen ryhmän läsnäolevat jäsenet. Danielsonkin lausui, että hänen puolueensa kiitollisena ottaisi vastaan sen sisältöisen julistuskirjan. Jonkin aikaa keskusteltua lausui kenraalikuvernööri pitävänsä tuollaisen julistuskirjan aikaansaamista mahdollisena ja pyysi saada hyvissä ajoin seuraavana päivänä kirjallisesti laadittuina julistuskirjassa mainittavat toivomukset sekä ilmoitti senaatinkin paraikaa valmistelevan julistuskirjan ehdotusta. Seurasi sitten kysymys senaatin vastaisesta kokoonpanosta; kenraalikuvernööri arveli nykyisten senaattorien voivan toistaiseksi jäädä paikalleen. Vanhatsuomalaiset lausuivat haluavansa kokoomusministeristöä, mutta tätä vastustettiin perustuslaillisten taholta ja vaadittiin senaattia kokoonpantavaksi yksinomaan perustuslaillisista. Neuvottelu päättyi vasta puolen yön aikaan.