Uusi senaatti ryhtyi toimeensa joulukuun 4 p:nä, jolloin Mechelin täysi-istuntoon kokoontuneille piti suomeksi puheen, jossa hän esitti laajan ohjelman senaatin tulevalle toiminnalle. Kun marraskuun-julistuskirja, hän lausui, on poistanut esteet laillisen järjestyksen palauttamiselta maahamme, on Suomen kansalle avautunut tärkeiden perustuslainuudistusten mahdollisuus. Senaatin on laadittava ehdotus uudeksi valtiopäiväjärjestykseksi, jota kansakunta voi tyytyväisyydellä kannattaa. Senaatin silmämääränä tulee olla uudistusten toteuttaminen, sellaisten kuin kansaneduskunnan oikeus tarkastaa hallituksen virkatoimia, painovapaus, kokoontumis- ja yhdistymisvapaus, tuomioistuinten järjestysmuodon ja oikeudenkäyntilaitoksen uudistus, kuntia suurempain hallintoalueiden itsehallinnon toimeenpaneminen, työväestön taloudellisen ja yhteiskunnallisen aseman parantaminen, maansaannin ja oman kodin hankkiminen maaseudun tilattomalle väestölle, juovutusjuomalainsäädännön uudistus näiden juomain väärinkäytöksen ehkäisemiseksi. Nykyään voimassa olevat, venäjän kielen käyttämistä hallituslaitoksissa koskevat säännökset ovat muutettavat siten, että kansalliskielet palautetaan siihen asemaan, mikä niille oikeudellisista ja luonnollisista syistä on tuleva. Virastoissa on sellaisiin henkilönmuutoksiin ryhdyttävä, joita laillisen järjestyksen palauttaminen vaatii. "Nykyinen ajanhetki on historiallinen käännekohta, joka vaatii kaikkia yhteiskunnan voimia työskentelemään valoisamman tulevaisuuden valmistamiseksi isänmaallemme. Ne, jotka nyt on kutsuttu toimittamaan hallitukselle kuuluvaa osaa tästä uudestaluomistyöstä, tulevat tuntemaan itsensä onnellisiksi, jos se, minkä he kykenevät suorittamaan, ei jää aivan kauas jälelle siitä, mitä heiltä vaaditaan. Ja sydämestämme toivomme, että se aika ei ole kovin etäällä, jolloin on lakannut hajaannus, minkä koettelemuksen aikana on synnyttänyt eri käsitys siitä, millä tavoin vaarat olisivat torjuttavat, sekä että yksimielisyys ja yhteishenki silloin antavat uusia voimia Suomen kansalle."

Senaatti päätti tämän Mechelinin lausunnon pantavaksi pöytäkirjaan ja virallisissa lehdissä julkaistavaksi.

Ylimääräiset valtiopäivät kokoontuivat kohdakkoin sen jälkeen, joulukuun 20 p:nä. Tärkein niiden käsiteltäväksi annetuista asioista oli eduskuntalaitoksen uudistuskysymys. Vanha senaatti oli jo asettanut komitean laatimaan ehdotusta asiasta, mutta useimmat komitean jäsenet olivat kieltäytyneet tehtävästä, kunnes perustuslaillinen senaatti oli nimitetty ja uudistanut määräyksen. Näin kävikin, minkä jälkeen komitea, jonka jäseniksi määrättiin henkilöitä eri puolueista ja puheenjohtajaksi professori Hermanson, alotti työnsä. Ohjeeksi annettiin komitealle Mechelinin laatima ohjelma, jossa lähemmin seliteltiin marraskuun-julistuskirjan yhteydessä annettua määräystä, että uudistuksen tuli tapahtua yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden periaatteiden mukaisesti, minkä ohessa huomautettiin "maassamme vallitsevasta yksikamarijärjestelmän harrastuksesta". Mikäli myöhemmin saatiin tietää, oli senaatti äänestettyään päättänyt lisätä nämä sanat osottaakseen panneensa huomiota maassamme vallitsevaan yleiseen mielialaan, mutta ei ennakolta sitoakseen komiteaa. Komiteassa piti osa jäseniä parempana kaksikamarijärjestelmälle rakennettua eduskuntalaitosta, jossa ylempi kamari olisi valittu yleisillä, vaikkakin välillisillä vaaleilla. Mutta kun maassamme silloin innokkaasti kannatettiin yksikamarijärjestelmää, on käsitettävissä, että nämä jäsenet jäivät vähemmistöön. Muutamat vähemmistön jäsenet tiedustelivat Mecheliniltä, olisiko heidän pantava vastalause, mutta hän kielteli. Sitä vastoin hän, siihen katsoen että komitean enemmistö oli määrännyt äänioikeuden ja vaalikelpoisuuden ikärajaksi vain 21 ikävuotta, arveli vastalauseen olevan tehtävä korkeamman ikärajan, 24 ikävuoden, puolesta. Sellaisen vastalauseen liittikin vähemmistö komitean mietintöön; se saavutti hallituksen ja valtiopäiväin hyväksymisen ja sen mukainen säännös on, niinkuin tunnettu, nykyisessä valtiopäiväjärjestyksessämme. Jottei uusi eduskunta tekisi äkkipikaisia päätöksiä, ehdotti Mechelin asetettavaksi neuvoa-antavana toimivan tarkastuslautakunnan, jonka jäseninä tulisi olla tuomarikunnan, yliopiston ja polyteknillisen opiston, talous- ja maanviljelysseurain, suurempain kaupunkien kaupunginvaltuusmiesten ja maalaiskuntain luottamusmiesten valitsemia edustajia — yhteensä 45 henkilöä. Eduskunnan kustakin asiasta ensimäisessä käsittelyssä tekemät päätökset oli hänen mielestään annettava tämän lautakunnan tarkastettaviksi ja lautakunnan lausunto oli sitten saatettava valtiopäiväin tiedoksi. Kun ei lautakunnalla kuitenkaan olisi päätösvaltaa, ei komiteassa katsottu sen merkityksen vastaavan sen asettamisesta johtuvia mutkia, minkätähden tyydyttiin ehdottamaan vähemmän mutkallista laitosta, n.s. "suurta valiokuntaa", semmoisena kuin se sittemmin toteutettiinkin valtiopäiväjärjestyksessämme. Lisävarmuuden saamiseksi ehdotettiin erinäisissä tapauksissa määräenemmistö pantavaksi hyväksymisen ehdoksi. Mutta etupäässä tahdottiin suhteellisen vaalitavan avulla taata yksikamarille erilaisia tietoja ja näkökohtia ja estää sitä joutumasta pelkäksi yksipuolisesti arvostelevan, valtiollisesti kypsymättömän valitsijajoukon elimeksi.

Komitean ehdotuksen perusteella laati senaatti ehdotuksen uutta valtiopäiväjärjestystä ja vaalilakia koskevaksi hallituksen esitykseksi. Esitys annettiin valtiosäätyjen käsiteltäväksi ja hyväksyttiin miltei sinänsä kaikissa säädyissä; ainoastaan aatelissa ilmeni heikkoa vastustusta. Mechelin oli tässä säädyssä esityksen puolustajia. Heinäkuun (7) 20 p:nä vahvisti keisari lain astuvaksi voimaan lähinnä seuraavan lokakuun 1 p:stä. Suomi sai siten yksikamarijärjestelmään perustuvan kansaneduskunnan, jossa on 200 määrättyyn ikään tulleiden kansalaisten, miesten ja naisten, yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden perusteella kolmeksi vuodeksi kerrallaan valitsemaa edustajaa.

Kieltämättä on Mechelin niitä, jotka pontevimmin ovat osaltaan vaikuttaneet siihen, että Suomi sai kansaneduskunnan, laadultaan jyrkemmin kansanvaltaisen kuin nykyään on missään muussa Europan maassa. Muutamilla tahoilla on arveltu hänen tällöin osottaneen liiallista optimismia. Hänelle niinkuin muillekin oli epäilemättä yllätys, että sosialismi oli maassamme, maaseudullakin, kasvanut niin voimakkaaksi, kuin vaalien tulokset sittemmin osottivat. Hänen sanotaan harkitessaan sosialistien osaa kansaneduskunnassamme, jos se uudistettaisiin yksikamariseksi yleisine ja yhtäläisine äänioikeuksineen, lausuneen otaksuman, että heitä olisi valtiopäivillä kolmisenkymmentä; todellisuudessa kohosi heidän lukumääränsä jo ensimäisissä vaaleissa 80:een. Pohjaltaan kuitenkin asialliset vaikuttimet määräsivät hänen kantansa tässä uudistuskysymyksessä. Hän oli tosin aikaisemmin lausunut kannattavansa kaksikamarijärjestelmää, mutta oli sittemmin muuttanut mieltään. Hänen vakaumuksensa oli nyttemmin, että ainoastaan tämän laatuinen porvarillisten osottama myötämielisyys työväestöä kohtaan voi aikaansaada yksimielisyyden kaikkien yhteiskuntakerrosten kesken siinä, minkä tuli olla kaikille pääasia: maamme valtiollisen itsemääräämisoikeuden suojaamisessa. Hän uskoi järjen vähitellen pääsevän valtaan ja saavan voiton yhteistyön esteenä olevista yksipuolisista luokkaennakkoluuloista ja luokkavihasta, sekä toivoi kansan syville riveille myönnetyn valtiollisen vaikutusvallan kohottavan niiden valtiollista sivistystä ja vastuunalaisuuden tuntoa.

Asian ollessa ritaristossa ja aatelissa keskusteltavana toukokuun 28 p:nä hän lausui, sen johdosta että muutamat puhujat olivat pitäneet uudistusta liian jyrkkänä ja puoltaneet kaksikamarijärjestelmää: "Minulla on jo kauan ollut kovia epäilyksiä kaksikamarijärjestelmää kohtaan. — — Olen ruvennut enemmän ja enemmän epäilemään, onko mahdollistakaan sellaista järjestää tyydyttävällä tavalla. — — Joko vaipuu ylempi kamari, kansan vaaliin perustumattomana ja vailla yleisen ajatuskannan tukea olevana, hyödyttömäksi varjoksi, tahi asettuu se, perustuipa se sitten vaaliin tai vanhoihin säätyerioikeuksiin, ehdottoman vanhoillisuuden kannalle ja on silloin todellinen kehityksen jarru. — — Täällä on lausuttu, että korkeampaa sivistystä ja kokemusta edustaville vähemmistöille olisi kaksikamarijärjestelmän avulla taattava tarpeellista valtaa liian pitkälle menevää kansanvaltaista suuntaa vastaan. — — Todellisuudessa on kaksikamarijärjestelmän mukaan ylemmällä kamarilla valta ehkäistä, mitä koko kansan valitsemat, toisen kamarin edustajat päättävät. Käykö sellaisen vallan asettaminen ihanteeksi? Omasta puolestani uskon, että niillä vähemmistöillä, jotka edustavat korkeampaa sivistystä ja kokemusta, ja jotka, sitä myöten kuin kulttuurityö edistyy, kasvamistaan kasvavat niihin verraten, joilta näitä ominaisuuksia puuttuu, tulee olla merkityksensä vaikutusvallassa, mutta ei lain määräämässä valta-asemassa. — — Ei pidä milloinkaan odottaa että ne, jotka tietävät olevansa valtiollisten oikeuksien rajalinjain ulkopuolella, suhtautuvat valtiollisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin yhtä objektiivisesti ja luottavaisesti kuin ne, jotka näitä oikeuksia käyttävät. Luullaankohan että ne, jotka kävelevät yrttitarhassa hoitelemassa sitä, nauttien sen kukista ja hedelmistä, syyllä voivat sanoa aidan ulkopuolella oleville: 'Olkaa alallanne ja tyytyväisiä, ehkäpä annamme teillekin hiukan kukkia.' Sallikaa kaikkien päästä puutarhaan, silloin ei heidän mieleensäkään juolahda tallata ja hävittää sitä; oma etunsa heitä silloin kehottaa vaalimaan sitä. — —"

Oliko Mechelin oikeassa puhuessaan näin toivehikkaasti uudistuksen seurauksista, siihen voi vasta tulevaisuus antaa varman vastauksen. Kieltämättä on eduskuntamme työkuntoisuus uudistuksen johdosta ensi alussa vähentynyt. Emme kuitenkaan usko kenenkään puolueettomasti ja vapaamielisesti ajattelevan voivan kieltää, että nelisäätyinen eduskuntamme oli vanhettunut ja kaipasi perinpohjaista uudistusta, joka soi lainsäädäntötyöstä siihen asti osattomille aineksille tilaisuuden saada oikeutetut vaatimuksensa kuuluville, ja että täydellisellä päätösvallalla varustetun ylemmän kamarin perustaminen luultavasti olisi aiheuttanut kiivaita riitoja ja erimielisyyttä. Ei liioin käy kieltäminen, että ylempi kamari on niissä maissa, missä on kaksikamarijärjestelmä, lukemattomissa tapauksissa osottautunut järkevienkin ja oikeutettujen uudistusten jarruttajaksi, — niinkin korkealla asteella olevassa sivistysmaassa kuin Englannissa ylähuoneineen. Ei liene liian rohkeata toivoa, että maamme laajoille kansankerroksille myönnetyt valtiolliset oikeudet aikaa myöten lisäävät niiden halua ja kykyä käyttää näitä oikeuksia yhteisen isänmaan tosi parhaaksi.

Maaliskuussa 1906 oli Pietarissa asetettu venäläis-suomalainen neuvottelukunta keisarikunnan etujen ja hallitsijan oikeuksien kannalta tarkastamaan senaatin laatimaa ja valtiopäiväin käsiteltäväksi annettua ehdotusta Suomen eduskuntalaitoksen uudistamiseksi. Venäjän puolelta ei komiteaan määrätty kenraalikuvernööri Gerardin ehdottamia henkilöitä, vaan Suomen itsehallinnon vastustajia, semmoisia kuin Frisch ja Sergejeffski. Tältä taholta vaadittiin muutoksia ehdotukseen, mutta komitean suomalaisten jäsenten, Langhoffin, Lennart Gripenbergin ja Mechelinin, onnistui kuitenkin enimmältä osalta torjua ne. Venäläiseltä puolelta vaadittiin muun muassa, että kiinteää omaisuutta Suomessa omistavilla Venäjän alamaisilla tulisi, heidän olematta Suomen kansalaisia, olla äänioikeus ja vaalikelpoisuus eduskuntaan. Tätä vaatimusta suomalaiset jäsenet vastustivat eikä sitä hyväksyttykään asiaa korkeimmassa paikassa esiteltäessä.

Laajennettuja oikeuksia hallituksen suhteen ei kansaneduskuntamme varsinaisesti saanut uuden valtiopäiväjärjestyksen kautta, ellei oteta lukuun oikeutta tehdä välikysymyksiä hallituksen jäsenille (v.j. 32 §). Mechelinin ainakin pääkohdiltaan laatima hallituksen esitys valtiopäiväin oikeudesta tarkastaa hallituksen jäsenten virkatoimien laillisuutta annettiin tosin 1906 vuoden säätyvaltiopäiväin käsiteltäväksi, jotka sen erinäisin muutoksin ja lisäyksin hyväksyivät, mutta valtiopäiväin päätöstä ei vahvistettu. Senaatin käskettiin laatia uusi esitysehdotus, minkä se tekikin kesällä 1907, mutta se jätettiin korkeimmassa paikassa huomioon ottamatta eikä johtanut muuhun toimenpiteeseen.

Jonkin verran onnistuttiin kuitenkin laajentaa kansalaisten yleisiä oikeuksia ja vapautta valtiopäiväin hyväksymän, elokuun 20 p:nä 1906 annetun lain kautta, joka perustuslain voimaisena sääsi Suomen kansalaisten lausunto-, kokoontumis- ja yhdistymisvapauden. Valitettavasti jäivät kuitenkin aiotut, näiden oikeuksien käyttämistä lähemmin järjestävät erikoislait antamatta, paitsi mitä tulee kokoontumisvapauteen, joka säännösteltiin valtiosäätyjen hyväksymällä, helmikuun 20 p:nä 1907 annetulla "lailla yleisistä kokouksista". Esitykset erityisistä lausunto- ja yhdistymisvapautta koskevista laeista oli tosin senaatin toimesta laadittu ja annettu 1906 vuoden valtiopäiville, jotka olivat ne käsitelleet, mutta valtiopäiväin päätökset jätettiin hyväksymättä, säätyjen tekemäin erinäisten, kenties ei aivan tarpeellisten muutosten johdosta.