1908-1914.
Viimeiset elinvuodet. Uudistunut valtiollinen kirjailijatoimi. 1910-1913 vuoden eduskunnan jäsenenä. "Valtioperuskirjan" ehdotus. Oikeuteen perustuva rauha. Loppu. Jälkimaine.
Korkeasta iästään ja heikontuneesta terveydestään huolimatta Mechelin viimeisinä elinvuosinaan, senaatista erottuaan, uupumatta antautui yleishyödylliseen työhön. Virkatoimista vapautuneena ryhtyi hän etusijassa kynällä puolustamaan Suomen oikeutta. Jo v. 1908 hän julkaisi Olika meningar i rysk-finska frågor nimisen lentokirjasen, jossa hän arvosteli Stolypinin vastamainittua duumassa pitämää puhetta sekä Venäjän ministerineuvoston kesäkuun 2 p:nä vahvistettua pöytäkirjaa. Stolypinin Suomen hallitusta vastaan tekemät syytökset rauhanhäiritsijöitä kohtaan osottamasta, valtakunnan etuja vahingoittavasta leväperäisyydestä hän torjuu viittaamalla hallituksen toimenpiteisiin. Puhuessaan Stolypinin mainitsemista Venäjän "suvereniteettioikeuksista" Suomeen nähden hän huomauttaa, että tämä suvereniteetti ilmenee vain ulkopolitiikassa, suhteessa vieraisiin valtoihin ja puolustustoimen järjestämisessä, joissa kohdin Suomi on Venäjän ylivallan alainen, mutta että se ei ulotu Suomen sisäisiin asioihin. Nämä voidaan laillisesti järjestää vain noudattamalla mitä valtiosääntömme määrää. Keisarikunnan etuja koskevista Suomen asioista on Suomen ministerivaltiosihteerin v. 1891 annetulla asetuksella käsketty hankkia asianomaisten venäläisten ministerien lausunnot ja saattaa nekin hallitsijan tietoon. Niissäkään tapauksissa, jolloin sisällykseltään yhtäläinen laki havaitaan kumpaisessakin maassa tarpeelliseksi, ei sen aikaansaamiseksi tarvita "yhteistä" lainsäädäntöä. Mutta kesäkuun 2 p:nä annetun määräyksen mukaan on ministerineuvoston tutkittava miltei kaikki Suomen senaatin hallitsijalle lähettämät asiat, mikä ei ainoastaan viivytä Suomen asiain ratkaisua, vaan tekee ministerineuvostosta, vastoin Suomen hallinnon periaatteita, jonkinlaisen Suomen senaatin ja hallitsijan välisen oikeusasteen. Mechelin myöntää kuitenkin, että kenties voisi olla hyödyksi asettaa asiantuntevista venäläisistä ja suomalaisista miehistä kokoonpantu komitea selvittämään kysymystä, onko ja miltä kohdin se järjestys, jota on noudatettu kumpaistakin maata koskevia asioita käsiteltäessä, parannuksen ja täydennyksen tarpeessa, ottamalla huomioon senkin, että Venäjällä lainsäädäntöjärjestys on muuttunut kansanedustuslaitoksen perustamisen johdosta. Mutta joka tapauksessa on Suomenkin eduskunnan lainsäädäntöoikeus tunnustettava.
Venäläiselläkin taholla oli uudestaan alettu ajatella neuvottelukunnan asettamista ratkaisemaan Venäjän ja Suomen välisiä riitakysymyksiä. Tämän johdosta Mechelin laati "Promemoria med hänsikt till den emotsedda rysk-finska konferensen" nimisen kirjoituksen, joka on päivätty marraskuussa 1908 ja jota painettuna levitettiin yksityisesti. Sen tarkoituksena oli niiden näkökohtain selvittäminen, joista neuvottelukunnan suomalaisten jäsenten tuli pitää kiinni. Asevelvollisuuskysymyksestä sanotaan, että apumaksu toistaiseksi lienee ainoa keino, mutta vain lyhyeksi aikaa, ja että Suomen on saatava pitää oma kotimainen sotaväkensä sekä että asevelvollinen armeija on uudestaan asetettava. "Ellei meillä ole omaa sotaväkeä, pitävät meitä ne, jotka arvostelevat asioita nykyajan valtiollisten katsantokantain mukaan, Venäjän turvattomana suojattina, jonka valtiollisen itsehallinnon vaatimukset käy pitäminen pilkkana." Suomen sotaväen tulee kuitenkin olla siten järjestetty, että se vaikeudetta voi toimia yhdessä Venäjän sotaväen kanssa. Lainsäädäntöön nähden on tehtävä ero niiden lakien välillä, jotka ovat voimassa ainoastaan Suomessa, vaikka koskevat keisarikunnankin etuja, ja niiden, jotka ovat voimassa sekä keisarikunnassa että Suomessa. Edellisiin nähden on Venäjän viranomaisille varattava riittävää tilaisuutta mietintöjen antamiseen niistä, ja nämä on saatettava hallitsijan tietoon ennen ratkaisua. Mutta sitä varten ei ole tarpeen, että kaikki Suomen asiat tarkastetaan ministerineuvostossa. Niiksi laeiksi taas, joiden tulee olla samanlaisina voimassa kumpaisessakin maassa, on samansisältöiset ehdotukset annettava sekä Venäjän että Suomen kansaneduskunnalle. Elleivät nämä pääse yhtäpitäviin päätöksiin, on kumpaisenkin puolen valitsemain valtuuskuntain koetettava sovitella. Ellei tämä onnistu, raukeaa kysymys sillä kertaa. Suomen eduskunta saattaisi tosin siten joskus tehdä tyhjäksi lainsäädäntötoimenpiteen, jota venäläisellä taholla pidetään koko valtakunnalle hyödyllisenä. Mutta juuri siksi että sellaisen yhtenäisen lain tulee olla hyödyksi koko valtakunnalle, pitää Suomen eduskunnan saada vastustaa lakiehdotusta, jonka se katsoo Suomelle vahingolliseksi. Kesäkuun 2 p:nä 1908 annettu määräys Suomen asiain esittelystä on saatava kumotuksi, sillä Venäjän ministerineuvostolla ei ole sitä Suomen olojen tarpeellista tuntemusta, mikä on Suomen senaatilla.
Finsk Tidskriftin tammikuun vihossa v. 1909 on Mecheliniltä Suomen valtiollisia toiveita käsittelevä kirjoitus "Vid årsskiftet". Tässäkin hän puhuu vastaisesta venäläis-suomalaisesta neuvottelukunnasta, jokseenkin huolestuneena, kun toiveet kysymysten saattamisesta sen avulla onnelliseen ratkaisuun olivat synkistymistään synkistyneet. Sen jälkeen kun neuvottelukunta, Stolypin puheenjohtajana, oli laatinut alustavan mietinnön, asetettiin 6 venäläisestä ja 5 suomalaisesta miehestä kokoonpantu komitea laatimaan lakiehdotusta niiden Suomea koskevain lakien ja asetusten säätämisjärjestyksestä, joilla on yleisvaltakunnallinen merkitys. Ehdotus laadittiin kokonaan venäläisen enemmistön Suomen oikeuskäsityksestä poikkeavan mielipiteen mukaisesti.
Sen mukaan on lait, jotka, paitsi Suomea, koskevat valtakunnan muitakin osia, ja joihin komitea luki miltei kaikki tärkeämmän laatuiset asiat, säädettävä Venäjän lainsäädäntöjärjestyksessä. Suomen etujen näissä kysymyksissä katsottiin tulevan riittävästi huomioon otetuiksi, jos se oikeutettaisiin lähettämään neljä jäsentä Venäjän duumaan ja kaksi valtakunnanneuvostoon.
Erään venäläisen lehden ehdotuksesta antaman selostuksen nojalla Mechelin kirjoitti siihen vastineen, joka julkaistiin eräissä kotimaisissa lehdissä. Ja ehdotuksen tultua täydellisesti tunnetuksi julkaisi hän elokuussa 1909 kirjasen "Mietteitä Venäjän ja Suomen oikeudellisten suhteiden lähemmästä järjestämisestä" (ilmestynyt myös ruotsiksi ja venäjäksi), jossa hän arvostelee sitä perinpohjaisesti. Kumoten ne edellytykset, joihin komitea Suomen asemaan nähden on nojautunut, hän osottaa komitean käsitelleen tehtäväänsä kauttaaltaan ylen pintapuolisesti. Itse käsite "yleisvaltakunnallista merkitystä olevat lait" on epäselvä ja häilyvä, eikä komitea ollut yrittänytkään sitä selvittää. Kysymyksiä, jotka koskevat sekä keisarikuntaa että Suomea, on eri laatuisia ja ne vaativat erilaista ratkaisua. Mechelin koettaa tarkemmin selvittää, mitä eri laatua nämä kysymykset ovat ja miten ne on käsiteltävä saadakseen kumpaistakin maata tyydyttävän ratkaisun. Mutta tämän ohessa hän osottaa sen voivan käydä päinsä keisarikunnan ja suuriruhtinaanmaan hallitusviranomaisten ja lainsäätäjäkokousten yhteistoimin, kumpaisenkaan maan perustuslakeja loukkaamatta. Jos jokin perustuslakien kohta kaipaa muutosta, on sekin toimeenpantava niiden itsensä määräämässä järjestyksessä.
1909 vuoden kuluessa hän lisäksi julkaisi ranskan- ja saksankielisiä kirjasia valaistakseen venäläis-suomalaista oikeusselkkausta. Hän oli niinikään v. 1909 muiden mukana perustamassa venäläistä Finlandija aikakauslehteä, jonka tarkoituksena oli venäläisen yleisön tutustuttaminen maahamme ja sen oloihin, mutta joka jo seuraavana vuonna lakkautettiin.
Alkukesästä 1909 kuoli Mechelinin puoliso kauan sairastettuaan. Helläsydämisen, elämän kaikki myötä- ja vastoinkäymiset uskollisesti jakaneen kumppanin menetys vaikutti häneen syvästi, ja eräässä sen aikuisessa kirjeessä hän valittaa surun vähentäneen hänen työkykyään. "Olen kenties", hän kirjoittaa, "liian kauan ja liian usein esiintynyt taistelussa Venäjän virkavaltaa vastaan. Mielelläni luopuisin siitä kokonaan. Syynä siihen etten sitä jo ole tehnyt ja että minun vielä kenties on jatkettava, on ollut ja on edelleenkin se, että taistelijoita on niin vähän, jota vastoin alinomaa tehdään uusia hyökkäyksiä…"
Kun hän syksyllä 1909 Helsingissä oleskellessaan täytti 70 vuotta, osotettiin hänelle taas kunnioitusta juhlatilaisuudessa, johon lukuisa joukko kansalaisia otti osaa. Hänelle pidetyssä juhlapuheessa lausuttiin muun muassa että, jos Mechelinin kehto olisi ollut jossakin suuremmassa maassa kuin vähäisessä Suomessamme, olisi hän kyvyllään voinut toimia paljon enemmän ja saada aikaan paljon suurempia töitä, kuin mitä hän oli saanut toimeen niissä oloissa, joissa oli elänyt. Mechelin vastasi että hän, jos oli voinut vähänkään hyödyttää synnyinmaataan, piti sitä suurimpana onnenaan eikä enempää toivonut. Syntymäpäivän johdosta kuvanveistäjä Walter Runeberg teki päivän sankarin rintakuvan, joka pronssiin valettuna on sijoitettuna Ateneumin eteiseen.